Ebay petti Wall Streetin

Nettikauppias Ebayn viimeisen neljänneksen tulos jäi suureksi pettymykseksi markkinoille. Wall Streetillä kysellään jo, onko yhtiön osakkeen kurssissa liikaa ilmaa. Arvostelevista puheista huolimatta Ebay sanoo aikovansa laajentua muun muassa Kiinaan.
Toimitusjohtaja Meg Whitman sanoo, että Ebay investoi sata miljoonaa dollaria Kiinan -bisneksiinsä. Kiina on Whitmanin mielestä e-kaupan seuraava kasvualue, vaikka lyhyellä tähtäyksellä maahan sijoittamisesta voi syntyä pelkkiä kuluja.

Ebay ilmoitti keskiviikkona osakkeidensa leikkauksesta. Splitin ehtojen mukaan yhdestä vanhasta osakkesta tulee kaksi. Nettikauppiaan jatkuvaan kasvuun tottuneet sijoittajat eivät suuremmin päätöstä arvostaneet, vaan Ebayn kurssi laski New Yorkissa 12 prosenttia.

Loka-joulukuussa Ebay teki 0,33 dollarin tuloksen osaketta kohti. Tulos jäi alle odotusten siitäkin huolimatta, että myynti kasvoi 44 prosenttia 936 miljoonaan dollariin.

Financial Timesin mukaan myynnin kehitys vastasi analyytikoiden odotuksia, tulos sen sijaan ei.

Ebayn osakkeen kurssi on muutenkin ollut varsinaisella vuoristoradalla; kahdessa vuodessa hinta on kohonnut yli 300 prosenttia. Niinpä tätä taustaa vastaan tulospettymys aiheutti terävän reaktion osakkeenomistajien piirissä.

- Joulukauppa alkoi hitaasti, emmekä saaneet parannettua myynnin vauhtia sesongin loppua kohti, neiti Whitman sanoo Financial Timesille.

Kiina kasvaa, USA ja Eurooppa kypsyvät

Yhdysvalloissa välityskaupan liikevaihto kasvoi 24 prosenttia 363 miljoonaan dollariin. Vuosi sitten loka-joulukuussa kasvu oli 38 prosenttia. Kansainvälisten toimintojen vaihto kohosi 64 prosenttia ja oli 344 miljoonaa dollaria. Tässäkin kasvu hidastui, sillä vuosi sitten liiketoiminta paisui peräti 96 prosenttia.

Talousjohtaja Rajiv Dutta ja Meg Whitman sanovat, että Ebay korottaa panoksiaan aiemmista 200 miljoonan dollarin laajentumissuunitelmista sadalla miljoonalla dollarilla. Käyntiosoite on ennen kaikkea Kiina, jonka nouseva keskiluokka vetää nettikauppaa, kaksikko uskoo.

Samaan aikaan Whitman myöntää, että markkinat Yhdysvalloissa ja Euroopassa ovat tulossa kypsymisvaiheeseen. Tämä vain lisää Ebayn kiireitä Kiinan suuntaan, hän lisää.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    2. 2

      Mnuchin vahvisti USA:n yritysveron laskun – lisätietoja odotetaan vielä tänään

    3. 3

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    4. 4

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Selvitysryhmä ennakoi muutosta liikenteen verotukseen

    7. 7

      Mitä omistuksiaan valtio voisi myydä? ”Teliaan tai Sampoon voi kallistua”

    8. 8

      Fortum teki ison omistusjärjestelyn Norjassa

    9. 9

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    10. 10

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    4. 4

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    5. 5

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    6. 6

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    7. 7

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    8. 8

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    9. 9

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    10. 10

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää