Telusin johto rahasti Kanadassa

Julkaistu:

Kanadalaisen mobiilioperaattori Telus Corp:n pääjohtaja ja kahdeksan muuta yhtiön huippuviran haltijaa myivät vuoden lopussa yli 31 miljoonan Kanadan dollarin eli noin 25 miljoonan US dollarin arvosta yhtiön osakkeita. Telusin kurssi on kaksinkertaistunut parin viime vuoden aikana.
Pääjohtaja Brian Canfield nettosi lähes 700 000 Kanadan dollaria myymällä 80 000 äänivallatonta osaketta joulukuun 10. päivänä, Bloomberg kirjoittaa. Canfieldin hallussa on yhä yli 15 000 Telusin osaketta.

Yhtiön langattomien palvelujen johtaja George Cope oli vielä Canfieldiäkin suurempi myyjä. Kaiken kaikkiaan Cope myi ennen joulua osakkeita ja optioita noin 7,2 miljoonan Kanadan dollarin edestä.

Suuriin myyjiin lukeutuivat myös talousjohtaja Robert McFarlane ja varatoimitusjohtaja Robert Simmonds.

Johdolla kapea myynti-ikkuna

Telus esti johtajiaan myymästä osakkeita noin kuuden kuukauden ajan, kun yhtiö taisteli pienemmän Microcell Telecommunicationsin omistuksesta. Lopulta torontolainen Rogers Communications voitti kisan Microcellista, ja tappio avasi portit Telusin johtajien osakekaupoille.

Sijoittajia on kiinnostanut se, että Telus on jatkuvasti lisännyt palvelujaan varsinkin data- ja kuvalähetysten puolella. Yhtiö nosti viime vuoden tulosennustettaan, ja Telusin vuoden 2005 tuloksen uskotaan myös peittoavan analyytikoiden ennusteet.

Maan toiseksi suurin mobiilioperaattori Telus sijaitsee länsirannikolla Vancouverissa. Kanadan suurin teleyhtiö on Montrealissa päämajaansa pitävä BCE eli Bell Canada Enterprises.

Telusin osakekurssi putosi 22 senttiä 36,63 Kanadan dollariin perjantaina Torontossa. Päivän kurssilla yhtiön markkina-arvo on 12,9 miljardia Kanadan dollaria.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    9. 9

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    10. 10

      Pörssitulokas Kamuxin liikevaihto kasvoi – alkuvuonna meni kaupaksi liki 10 000 autoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    9. 9

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    10. 10

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    9. 9

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    10. 10

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    11. Näytä lisää