China Netcom änkeää isolla rahalla Hongkongiin

Kiinan toiseksi suurin kiinteiden linjojen operaattori China Netcom ostaa viidenneksen hongkongilaisesta kilpailijastaan PCCW:stä. Miljardin USA:n dollarin arvoinen kauppa on yksi suurimmista kiinalaisista investoinneista brittien entiseen siirtomaahan.
Financial Timesin saamien tietojen mukaan kauppa vahvistettaneen jo ensi viikon kuluessa. Valtion hallitsema China Netcom maksaa PCCW:n osakkeenomistajille ainakin 20 prosentin preemion nykyiseen osakekurssiin verrattuna, FT:n tuntemattomina pysyttelevät lähteet kertovat.

PCCW:n osakkeen kurssi päätyi torstaina 4,90 Hongkongin dollariin. Kaupanteon yhteydessä PCCW:n taustalla oleva holding -yhtiö aikoo kuitenkin myydä uusia osakkeita, joiden hinta tulee olemaan ainakin 5,80 Hongkongin dollaria kappaleelta.

Kaupan myötä China Netcom nousee PCCW:n toiseksi suurimmaksi osakkeenomistajaksi. Suurin on yhtiön hallituksen puheenjohtaja, liikemies Richard Li, jonka hallussa on 31,9 prosenttia osakkeista.

China Netcomilta saatavan rahoituksen turvin PCCW aikoo vähentää velkojaan, jotka kohoavat nykyisellään noin 3,7 miljardiin Yhdysvaltain dollariin.

Muutoin kalkkiviivoilla oleva osakekauppa edellyttää vielä viranomaisten hyväksyntää.

Netcom pyrkii kaikin keinoin Hongkongiin

Kauppaa pidetään yhtenä merkittävimmistä mannerkiinalaisten yritysten ostoista brittien entisessä siirtomaassa. 1990-luvun alussa kiinalainen sijoitusyhtiö Citic Pacific hankki omistukseenssa useita brittien omistamia yhtiöitä Hongkongissa. Näiden joukossa oli muun muassa Cathay Pacific -lentoyhtiö.

Kuitenkin nyt vireillä oleva PCCW-kauppa jää jälkeen China Netcomin aiemmista suunnitelmista ostaa koko Hong Kong Telecomin osakekanta. Viime mainittu on PCCW:n kiinteiden linjojen tytäryhtiö, joka hallitsee saaren lankayhteyksien markkinoita.

Analyytikot yllättyivät siitä, miten korkean preemion China Netcom suostuu maksamaan Hongkongin markkinoille pääsystä. Netcom ja PCCW:n edustaja JP Morgan eivät halua kommentoida kauppoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    2. 2

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    3. 3

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    4. 4

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    5. 5

      Ekonomisti: Le Penin valintaa seuraisi shokki – ja miten kävikään Trumpin voitettua?

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    8. 8

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    9. 9

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    10. 10

      Ranskan vaalit nostivat yhä euroa ja Aasian pörssejä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    6. 6

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää