Piensijoittajien usko osakkeisiin vahvistuu

Julkaistu:

Osakesijoittajien kiukku verouudistusta kohtaan on laantunut selvästi. Verouudistus on kuitenkin herättänyt mielenkiintoa muihin sijoituskohteisiin. Joka neljäs osakesäästäjä aikoo lisätä ensi vuonna sijoituksiaan ulkomaille.
Piensijoittajien luottamus osakemarkkinoihin on pysynyt lujana: yli 60 prosenttia osakesäästäjistä aikoo lisätä ensi vuonna panoksia osakkeisiin tai osakerahastoihin. Vahvasta luottamuksesta kertoo myös, että kolme neljästä osakesäästäjästä uskoo osakekurssien nousevan tai pysyvän nykytasollaan Helsingin pörssissä seuraavan vuoden aikana.

Yllättävän valoisista tulevaisuudenodotuksista kertoo kysely, jonka Taloussanomat suuntasi Osakesäästäjien keskusliiton jäsenille. Luottamus on vahva, vaikka maailmantaloutta varjostavat Irakin sota, heikkenevä dollari ja kallis öljy.

Edes osinkoverotuksen kiristyminen ei ole nujertanut osakesäästäjien intoa, vaikka verouudistus on toki edelleen sijoittajien mukaan yksi sijoitusilmastoa eniten heikentävistä tekijöistä. Vain kallis öljy ja dollarin heikkeneminen pilaavat sijoittajien mielestä sijoitusilmastoa enemmän kuin verouudistus. Sen sijaan talouden hiipuminen Euroopassa ja Suomessa on selvästi verouudistusta pienempi uhka.

Vaikka verouudistus koettelee raskaasti osakesäästäjiä, on hurjin pettymys silti haihtunut. Taloussanomien edellisessä kyselyssä vuosi sitten vajaat puolet sijoittajista aikoi vähentää suoria osakesijoituksia tai lopettaa ne kokonaan verouudistuksen takia. Nyt samaa mieltä on ”vain” reilu neljännes.

Toki kolmasosa sijoittajista aikoo nyt verouudistuksen takia järjestellä suoria osakesijoituksia siirtämällä niitä esimerkiksi rahastoihin. Edellisen kyselyn mukaan vastaavia suunnitelmia oli jopa kolmella neljästä sijoittajasta.

Merkittävää muutosta selittää muun muassa se, että vuosi sitten keskustelu osinkojen kahdenkertaisesta verotuksesta kiehui kiivaimmillaan. Nyt tehtyjen päätösten kanssa on pakko elää, vaikka ne huonoja olisivatkin. Osittain katastrofitunnelmia on varmasti lieventänyt myös varallisuusveron poistaminen, mikä helpottaa lähes joka toisen vastaajan kokonaisverotusta joko hieman tai merkittävästi.

Vaikka verouudistuksen aiheuttama epätoivo on laantunut, ei uudistuksen merkitystä voi vähätellä. Suomalaisten osakemarkkinoiden kannalta on merkittävä asia, että uudistuksen takia yli 17 prosenttia sijoittajista lisää ensi vuonna ulkomaisten pörssiyhtiöiden painoa.

Sijoittajien katseet ovat tosin suuntautuneet jo muutenkin ulkomaille, sillä kaikkiaan yli 26 prosenttia vastaajista aikoo ensi vuonna sijoittaa ulkomaisiin kohteisiin jonkin verran tai merkittävästi aiempaa enemmän. Heistä siis yli puolet aikoo tehdä siirtonsa verouudistuksen takia.

Emme kartoittaneet muita ulkomaille sijoittamisen syitä, mutta takana on epäilemättä halu hajauttaa riskiä maittain tai toimialoittain ja halu etsiä sijoituksille muualta suurempia tuottoja kuin Suomessa on näkyvillä.

Kannattaa huomata, että ainoita ulkomaille sijoittajia eivät ole ne, jotka aikovat lisätä sijoituksiaan Suomen ulkopuolella. Ulkomaille sijoittajien joukkoon kuuluvat myös ne, jotka aikovat sijoittaa sinne yhtä paljon kuin aiemmin tai vaikkapa vähemmän kuin aiemmin.

Yli 60 prosenttia vastaajista on kiinnostunut ulkomailla juuri osakkeista tai osakerahastoista. Vain vajaat kolme prosenttia vastaajista on sen sijaan kiinnostunut ulkomaisista joukkolainoista ja korkorahastoista ja viitisen prosenttia kiinteistöistä tai asunnoista. Noin kymmenen prosenttia ei ole kiinnostunut mistään kohteista ulkomailla.

Osakesäästäjät näkevät osakemarkkinoiden kehityksen valoisammaksi kuin Suomen taloustilanteen. Vain 21 prosenttia vastaajista odottaa, että Helsingin pörssin osakekurssit laskevat. Sen sijaan talouskasvun hiipumista ennakoi lähes 45 prosenttia vastaajista.

Mikä sitten vetää osakekursseja, vaikka Suomen talouskasvu hiipuu? Mielipiteet tärkeimmästä veturista hajautuvat, mutta öljyn hinnan lasku, yritysten tuloskunnon paraneminen sekä USA:n ja Kiinan talouden veto saavat paljon kannatusta.

Vaikka 61 prosenttia vastaajista aikoo lisätä sijoituksiaan osakemarkkinoilla, riittää rahaa vielä muuallekin. Kiinteistöt, asunnot, joukkolainat ja pankkitalletukset kiinnostavat piensijoittajia kuitenkin selvästi osakkeita vähemmän.

Kysely lähetettiin tuhannelle Osakesäästäjien keskusliiton jäsenelle joulukuun puolivälin aikaan. Vastausprosentti oli 32.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    3. 3

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    4. 4

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    5. 5

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    6. 6

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    7. 7

      Ruotsin punavihreä hallitus suihkii yksityiskoneella 40 kilometrin matkaa

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    10. 10

      Lehti: Supercellin suuromistaja haluaisi ostaa myös Rovion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    3. 3

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    4. 4

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    5. 5

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    6. 6

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    7. 7

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    8. 8

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    9. 9

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    10. 10

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää