Siirtotyöläisen ruokahuolet

Miten ruokkia helpoimmin liuta ulkomaalaisvieraita, jotka haluavat jotain tyypillistä suomalaista arkiruokaa? Unohda pizza ja laita savuporoa, väittävät ammattilaiset.

Tulossa ulkomaalaisia päivällisvieraita, joille pitäisi tarjota suomalaisen keittiön herkkuja? Apua!

Näin tuskailee moni meistä uusavuttomista ja keittotaidottomista ulkomaanelävistä, joille on jäänyt hämärän peittoon suomalaisen ruuan syvin olemus. Mauttomia, pakasteesta nostettuja karjalanpiirakoita ei kehtaa enää tarjota seitsemättä kertaa munavoin kanssa, varsinkaan, kun ne eivät ole herättäneet suurta ihastusta.

Karjalanpaisti olisi helppo tehdä, mutta siihen tulee sianlihaa, jonka tarjoamiseen vierasmaalaiselle liittyy aina uskontoriski. Juutalaiset ja arabit kun eivät syö sikaa.

Kokkaamiselta ei voi kuitenkaan välttyä, jos aikoo syventää orastavia ystävyyssuhteita naapureiden, työtovereiden tai liiketuttavien kanssa. Pakko siis kysyä neuvoa alan ammattilaisilta. Lapin hotelli- ja ravintolakoulun projektipäällikkö Irja Wüsteseld tuntee meikäläiset, koska hän on asunut vuosia Brasiliassa ja Saksassa. Hän kehottaa ostamaan Suomen-reissulla kokonaisen ja savustetun poronpaistin, joka kestää hyvin lentomatkan matkalaukussa määränpäähän.

Lentolaukun pohjalle kannattaa hankkia myös Pohjois-Suomen kylmissä joissa vastavirtaan uinutta ja kylmäsavustettua lohta, joka voittaa maultaan rasvaiset Pohjanmeren tai Atlantin lohet. Poronpaistin voi kotona leikata paloihin ja pakastaa, joten siitä riittää useamman päivällisen perusraaka-aineeksi.

– Valmiiksi kypsytettyä poronpaistia on helppo tarjota siivutettuna hapankorppujen tai ruisnäkkileivän päällä alkupaloiksi, neuvoo Wüsteseld. Poronpaistista voi loihtia myös alkusalaatin tai pääruokapastan italialaisittain laitettuna.

Paikallisia raaka-aineita, kuten juustoja ja vihanneksia, kannattaa Hotelli Merihovin keittiöpäällikön Marko Laasonen mukaan käyttää ruuanvalmistuksessa mahdollisimman paljon.

Kesäloman päätteeksi Suomesta kannattaa tuoda varsinkin metsämarjoja, kuten mustikoita ja lakkoja, joista saa erinomaisia jälkiruokia. Laasonen ei halua pitäytyä kuitenkaan perinteisissä ruuanlaittotavoissa.

– Suomalaiskeittiö perustuu nykyisin aika pitkälti eurooppalaiseen keittiöön. Vieraille on helppo tarjota tutulla tavalla valmistettua ruokaa, jonka pohjalla on eksoottisia aineksia, kuten poronlihaa tai kylmäsavustettua lohta, hän vakuuttaa.

Laasonen on kehittänyt poronlihasta epigrammin, joka tehdään Keski-Euroopassa lampaanlihasta. Epigrammiin kelpaavat huonommat ruhonosat luineen päivineen.

– Käytän mielelläni halpaa ja pitkään kypsytettyä lihaa, koska siitä saa mureampaa ja maukkaampaa ruokaa kuin fileestä, neuvoo Laasonen.

Kun kuuntelen Wüsteseldin ja Laasonen palopuhetta poron puolesta, muistan kuuluvani Etelä-Suomen kasvatteihin, joista harva on edes nähnyt poroa, saati sitten syönyt sitä säännöllisesti. Savustettu poronliha on Wüsteseldin ja Laasosen mielestä kuitenkin perinteinen suomalainen herkku, jolla isäntäväki pystyy erottumaan maailmalla.

Ja toinen ovat sitten ne äidin lihapullat, joiden makua ei voita mikään.<c>Reseptit:

Pohjoiset lihapullat

- naudan jauhelihaa

- hienonnettua sipulia

- tilkka öljyä

- viipale vaaleaa leipää tai korppujauhoja

- vettä

- liha- tai kasvislientä

- kananmunaa

- musta-, valko- ja maustepippuria

- juustoraastetta

- suolaa

Kuullota sipuli öljyssä, jäähdytä. Turvota leipä tai korppujauhot nesteessä. Sekoita ainekset keskenään. Paista koepala, ja tarkista maut ja rakenne. Muotoile öljytyin käsin pyöryköiksi, pihveiksi tai murekkeeksi.

Makuja voi vaihdella sekoittamalla perustaikinaan: 1) kuutioitua, punaista paprikaa, 2) valkosipulia, chiliä ja yrttejä, hienonnettuja sieniä, 3) kinkkua, pekonia tai savuporoa, 4) pilkottuja oliiveja, juustoraastetta tai sinihomejuustoa.

Kypsennä lihatuotteet: Uunissa pellillä leivinpaperin päällä kypsyminen 10–15 minuuttia, 220 astetta. Pannulla öljyssä, voissa tai margariinissa. Grillissä öljyllä tai marinadikastikkeella siveltyinä. Keittämällä hellästi hauduttaen yrteillä ryyditetyssä lihaliemessä tai tomaattimehussa.

Kylmäsavulohipasta

Pastakastike:

- valkoviiniä

- ranskankermaa

- mustapippuria

- tilkka konjakkia

- tilliä

- kylmäsavulohta suikaleina

- suolaa

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Kiehauta valkoviiniä hieman kokoon. Lisää ranskankerma ja mausta mustapippurilla ja konjakkitilkalla. Lisää kermakastikkeen joukkoon kypsä, kuuma ja valutettu pasta ja hienonnettu tilli sekä suikaloitu lohi. Sekoita. Tarkista maku, lisää suolaa ja mustapippuria myllystä. Viimeistele pastavati tai annos savulohiviipaleilla ja tillillä.

Savuporopasta

- savustettua poronpaistia

- purjoa

- sipulia

- punaviiniä

- laakerinlehti

- musta- ja valkopippuria

- timjamia tai rosmariinia

- parmesanjuustoa

- pastaa

Valmista tumma täyteläinen kastike, johon tulee tilkka öljyä ja hienonnettua sipulia. Kuullota ensin sipulit öljyssä. Lisää kasariin punaviiniä, laakerinlehti, pippuria, timjamia tai rosmariinia. Keitä hieman kokoon. Kiehauta ja viimeistele hienonnetulla purjolla. Kiillota kastike nokareella voita. Tarkista maku. Lisää kastikkeen joukkoon savuporokuutiot ja pasta. Sekoita ja korista parmesanjuustolla.

Tuoresalaatti

- vihersalaattia

- yrttejä

- suolaa

- pippuria

- oliiviöljyä

- sitruunamehua tai viinietikkaa

- savuporoviipaleita tai kylmäsavulohisiivuja

Sekoita salaattipohja erilaisista vihersalaateista tai yrteistä. Mausta suolalla, pippurilla, oliiviöljyllä, sitruunamehulla tai viinietikalla. Sekoita. Aseta tarjolle kuohkeaksi keoksi. Peitä salaattikeko savuporoviipaleilla tai kylmäsavulohisiivuilla. Nauti rapean suomalaisen tumman leivän kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    3. 3

      Reipas ralli jatkuu pörsseissä – pankkiosakkeet pomppasivat

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      ”Ääritunnelmat” vaihtuivat helpotukseen – pitkät korot voivat nousta ja euro vahvistua

    7. 7

      OP ja Fortum rakentavat yhdessä latauspisteitä sähköautoille

    8. 8

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    9. 9

      Opecilta odotetaan uusia tuotanto­rajoituksia – öljyn hinta nousussa

    10. 10

      Italian luottoluokituksen lasku ei ollut yllätys – ”Ongelmat ovat vielä edessä ja ratkeamatta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    6. 6

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    7. 7

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    8. 8

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    9. 9

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    10. 10

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää