Vuodenvaihde tuo Saksaan tietullin ja halpatöitä

Työttömille tarjolle osa-aikatöitä yhden euron tuntipalkalla

Saksan moottoriteillä liikkuvilta raskailta rekoilta aletaan ensi viikolla periä tietullia. Sen suuruus riippuu ajoneuvon koosta sekä päästöluokasta ja vaihtelee yhdeksästä neljääntoista senttiin kilometriltä.

Maksun voi hoitaa autoon asennettavan satelliittilähettimen avulla automaattisesti. Harvemmin Saksan teillä liikkuvat voivat maksaa sen myös huoltoasemilla sijaitsevilla automaateilla tai internetissä.

Jos rekat alkavat siirtyä maksua välttääkseen autobaanoilta maanteille, voi tietulliyhtiö TollCollect ulottaa maksun myös maanteille. Tietullin tuomat varat on tarkoitus käyttää liikenneinfrastruktuurin parantamiseen.

Työttömät töihineuron tuntipalkalla

Vuoden alusta voimaan astuvat myös työmarkkinoiden uudistukset. Pitkäaikaistyöttömiä ei jatkossa erotella työkykyisistä toimeentulotuen saajista, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että useimpien saama tuki vähenee ja sen ehdot kiristyvät.

Toisaalta tuen saajilla on jatkossa paremmat mahdollisuudet käydä osa-aikatöissä sen vähentämättä tukea. Suuri osa näistä töistä tulee olemaan niin sanottuja ”yhden euron töitä”, joista maksetaan nimen mukaisesti yksi tai kaksi euroa tunnilta.

Tällaisia töitä voivat tarjoja esimerkiksi koulut, sairaalat, kunnat ja hyväntekeväisyysjärjestöt. Työn tulee olla yleishyödyllistä eikä se saa korvata aiemmin normaalilla tuntipalkalla tehtyä työtä.

Yhden euron töissä on jo tällä hetkellä noin 350 000 työttömyys- tai toimeentulotuen saajaa. Ensi vuonna määrän odotetaan vähintäänkin kaksinkertaistuvan.

Työttömyysmenoista säästyvillä rahoilla valtio aikoo lisätä voimakkaasti pienten lasten päivähoitopaikkojen määrä varsinkin läntisissä osavaltioissa, joissa niitä puuttuu eniten. Alle 25-vuotiaille työttömille taataan koulutus- tai työpaikka.

Verotus kevenee,eläkkeet verolle

Tammikuussa toteutuu niin ikään vuosituhannen vaihteessa päätetyn verouudistuksen kolmas ja viimeinen aste. Alin tuloveroaste putoaa sen myötä 15 prosenttiin ja ylin 42 prosenttiin. Kokonaan verovapaan tulon määrä nousee 7 700 euroon vuodessa.

Osasta eläkkeitä aletaan periä veroa ja osa eläkemaksuista vapautuu vastaavasti verosta. Ylimenokausi kestää aina vuoteen 2040 saakka, jolloin eläkkeet ovat täysin veronalaista ja eläkevakuutusmaksut kokonaan verovapaata tuloa.

Lapsettomilta aletaan periä 0,25 prosenttiyksikköä korkeampaa hoitovakuutusmaksua kuin vanhemmilta.

Geenimuunteluvaikeutuu

Maataloudessa voimaan astuu uusi tiukka laki geenimuunnelluista viljelyskasveista. Se velvoittaa muuntogeenistä lajia tuottavan viljelijän korvaamaan naapureilleen, jos gm-ainesta päätyy vaikkapa tuulen mukana tai kuljetuskaluston kautta myös näiden perinteiseen tai luomusatoon.

Korvausvelvollisuus koskee kollektiivisesti kaikkia lähiseudun gm-viljelijöitä, oli kyse sitten tahallisesta tuottamuksesta tai ei.

Valtio perustaa julkisen rekisterin, johon listataan kaikki geenimuunneltujen kasvien viljelyalueet.

Teollisuus arvioi lain siirtävän geenimuunneltujen lajikkeiden kehittelyn ja kokeilun Saksan rajojen ulkopuolelle. Runsaat 10 000 maanviljelijää yli 30 alueella on jo ilmoittautunut pidättäytyvänsä kokonaan geenimuunneltujen lajikkeiden viljelystä ja käytöstä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kello tikittää satojen miljoonien Sampo-potille – torstaina on edessä historiallinen päätös

    2. 2

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    6. 6

      Aktian pääekonomisti: Le Penin valintaa seuraisi markkinashokki – ja miten kävikään Trumpin valinnan jälkeen?

    7. 7

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Ruotsalais-suomalainen teräsyhtiö sponsoroi Trumpin virkaanastujaisia – ”ei ota kantaa politiikkaan”

    10. 10

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    9. 9

      Kello tikittää satojen miljoonien Sampo-potille – torstaina on edessä historiallinen päätös

    10. 10

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää