Almasta tv-pelinpelinappula

Julkaistu:

Taistelu pohjoismaisesta kaupallisten televisioiden herruudesta teki Alma Mediasta pelinappulan, ja se väritti tunnelmia muuten hiljaisessa pörssissä. Joulun läheisyys näkyi vaihdossa, ja kurssimuutokset olivat pääosin varsin pieniä.

Hex-yleisindeksi nousi 0,1 prosenttia 6 273,99 pisteeseen. Portfolioindeksi laski 0,02 prosenttia 3 325,35 pisteeseen. Vaihtoa kertyi vähäiset 328 miljoonaa euroa, kun esimerkiksi marraskuussa päivittäinen keskivaihto oli 670 miljoonaa euroa.

Nokia kääntyi laskuavauksen jälkeen nousuun, vaikka tekno-osakkeet olivat Euroopassa lievässä laskussa ja esimerkiksi Ericssonin osakkeen hinta putosi yli 2,3 prosenttia.

– Nokian osake laski aiemmin, kun sijoittajat totesivat, että positiivista tulosvaroitusta ei tulekaan. Nyt palaillaan taas takaisinpäin, meklari arvioi.

Vaihtokärjessä Nokia nousi 0,5 prosenttia 11,80 euroon. UPM:n osake halpeni 0,5 prosenttia ja Stora Enson 0,3 prosenttia. Sammon hinta nousi 0,3 prosenttia, ja Fortumin osakkeen hinta laski 0,2 prosenttia.

Alman suurin omistaja Bonnier nosti omistuksensa myös Schibstedin havittelemasta TV4:stä lähes 28 prosenttiin. Dagens Industri -lehden mukaan Bonnier harkitsee lisäksi TV4:n ja MTV3:n sijoittamista omaan yhtiöönsä Alman tuella. Schibsted kertoi iltapäivällä, että se voi vetää ostotarjouksensa Alma Mediasta takaisin, jos Alman rakenne muuttuu ennen tarjousajan alkua tai sen jälkeen.

– Schibstedin ilmoituksen jälkeen muutama ostotarjous hävisi ruudulta saman tien, vaikka ilmoitus ei ollutkaan mikään yllätys, meklari sanoi.

Alma Median mukaan mitään yksittäistä suunnitelmaa MTV3:n erottamisesta Alma Mediasta ei ole. Alma tutkii kuitenkin erilaisia vaihtoehtoja televisiotoiminnan järjestämisestä

Handelsbankenin analyytikko Maria Wikström totesi uutistoimisto Startelille, että TV4 on asian ydin.

– Schibsted teki ostotarjouksen Alma Mediasta, koska se haluaa vaikutusvaltaa TV4:ssa. Nyt Bonnier antoi vastaiskun ja halusi näyttää olevansa mukana pelissä. Tämä on Bonnierin ilmoitus, ettei se ole valmis luopumaan pohjoismaisista televisioyhtiöomistuksistaan, Wikström sanoi.

Sekavassa tilanteessa Alma Median vaihdetumman kakkososakkeen hinta laski 3,0 prosenttia. Alman osakkeiden hinta on edelleen yli Schibstedin tarjoushinnan.

Teleyhtiö TeliaSonera kasvatti omistusosuutensa virolaisessa Eesti Telekomissa 49 prosentista hieman yli 50 prosenttiin ja tekee lopuista osakkeista ostotarjouksen. TeliaSoneran kurssi laski 0,2 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    2. 2

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    3. 3

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    4. 4

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Kurja kesäsää iski pahasti Seppälään – ”poikkeuksellisen onnistuneet” kululeikkaukset eivät auttaneet

    8. 8

      Seppälää haetaan konkurssiin

    9. 9

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    10. 10

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seppälää haetaan konkurssiin

    2. 2

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    3. 3

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    8. 8

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    9. 9

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää