Välittäjiä voi kilpailuttaa

Julkaistu:

Asuntokaupassa välittäjään turvautuminen maksaa, mutta vähentää vaivaa ja vastuuta. Välittäjällä on tiedonanto- ja huolellisuusvelvollisuus. Hänen tehtävänään on asiakirjojen hankkiminen, markkinointi, asunnon esittely, ostotarjousten vastaanotto ja kauppakirjan laatiminen eli ylipäätään koko kaupan järjestely ja toteutus.

Jos välittäjä epäilee, että yhtiön asiakirjoissa on jotain vikaa, hänen pitää lain mukaan varmistaa tietojen oikeudellisuus. Jos välittäjä ei hoida kunnolla tehtäväänsä, ostaja voi vedota palvelujen virheellisyyteen ja vaatia korvauksia.

Välittäjää valitessaan asiakkaan on syytä miettiä, mikä hänelle on tärkeää. Välitysyhtiön koko, tunnettuus, vakiintunut asiakaskunta, ärhäkkyys, omistus, ilmoittelutapa, hinta vai joku muu seikka. Asunnon myyjän ei kannata tehdä sopimusta ensimmäisen mieleen tulevan välittäjän kanssa, vaan hän voi kilpailuttaa muutamaa.

Karkeasti ottaen isot välittäjät ovat kalliimpia kuin pienet ja tuntemattomammat. Toisaalta pienellä välittäjällä voi olla enemmän aikaa paneutua asunnon myyntiin kuin suurella. Yleensä välittäjillä on internet-sivut, joista saa perustiedot. Hintansa sivuillaan kertoo kuitenkin vain pieni osa huoneistojen myyjistä.

Mitä kalliimpi asunto, sitä enemmän omistaja maksaa myyntipalkkiota. Oleellista on, mitä rahalla saa. Lakimies Jukka Kaakkola Kuluttajavirastosta muistuttaa, että palkkiorakenteissa on eroja.

– Jotkut laskuttavat peruspalkkion ja erikseen ilmoituskulut, jotka peritään joka tapauksessa. Osa välittäjistä mainostaa, että palvelu ei maksa, jollei tule kauppoja.

Kilpailutuksen yhteydessä olisi hyvä selvittää, kuka hoitaa myynnin ja tavata hänet. Moni asuntokauppoja tehnyt on sitä mieltä, että vähintään yhtä tärkeää kuin oikean yhtiön valitseminen, on oikean henkilön löytyminen. Ensivaikutelma on tärkeä. Kodin hankkiminen on herkkä asia ja se voi tyssätä, jos myyjä on asiakkaan mielestä ärsyttävä, liian lipevä, huonokäytöksinen, tuputtaja, saamaton...

Kilpailu välittäjien kesken on kovaa varsinkin, jos asuntokaupassa on hiljainen kausi. Palkkioista voi yrittää tinkiä ja ehdoista neuvotella. Asunnon itse myyneiden keskuudessa liikkuu juttuja, miten joku on saanut suuren välittäjän kanssa puhuttua hinnat puoleen alkuperäisistä.

Yksi välittäjän ammattitaidon mittari on Kaakkolan mukaan se, miten oikein hän määrittää asunnon hinnan.

– Joskus välittäjät yrittävät saada toimeksiantoja lupaamalla ylikorkeaa hintaa. Tällöin yleensä asunnon myynti hankaloituu ja välittäjä ehdottaa hinnan alentamista. Omistajan ei ole pakko suostua tähän. Viime kädessä hän voi odottaa, että sopimuksen määräaika menee umpeen ja sopimus raukeaa ja välittäjä jää ilman palkkiota, sanoo Kaakkola.

Hän suosittelee lyhyitä toimeksiantoja ainakin aluksi. Tällöin omistaja voi käytännössä arvioida, pystyykö myyjä kauppaamaan asunnon. Jos hänen työnsä ei tyydytä, omistajan on pääsee eroon välittäjästä viimeistään sopimuksen päätyttyä.

Sopimus kannattaa lukea tarkkaan ennen allekirjoittamista. Siinä voi olla esimerkiksi karanteeniehto, jonka mukaan välittäjä on oikeutettu palkkioon, jos asunto myydään vaikkapa kolme kuukautta sopimuksen päätyttyä. Myyjän ei tarvitse suostua tähän, vaan kohdan voi viivata yli.

Myyntitoimeksianto on sitova, joten asunnon omistajan on ennen sen allekirjoittamista syytä miettiä tarkkaan, haluaako todella luopua huoneistosta. Mielen muuttaminen kesken myyntitoimeksiannon maksaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    3. 3

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Air Berlinin osia havitellaan monelta suunnalta – Ryanair syyttää Lufthansan suosimisesta

    8. 8

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    9. 9

      Kyberhyökkäys kävi kalliiksi varustamojätille: hintalappu satoja miljoonia

    10. 10

      Viking Line kohensi tulostaan – uusi katamaraani ei ole tuottanut odotetusti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    8. 8

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Saksa: EU saattaa asettaa autonvalmistajille kiintiöt sähköautoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    6. 6

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    9. 9

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää