Pörssien yhdistyminenmahdollisuus pienille yrityksille

Pohjolan ja Baltian pörssien yhdistymisen edetessä on kannettu huolta pienten pörssiyhtiöiden tulevaisuudesta. Pahimmissa uhkakuvissa arvoltaan ja likviditeetiltään pienten yhtiöiden on pelätty jäävän suurten jalkoihin ja poistuvan pörssistä vähin äänin. Pörssien yhdistymisen seurauksena uskotaan syntyvän yhteispohjoismaisen listan, joka keskittäisi kaupankäynnin nykyistäkin enemmän listan suurimpiin yhtiöihin.

Pelko on aivan oikeutettu, mutta mitenkään väistämättä näin ei käy. Pörssitoiminnan tarkoitus on yritysten ja sijoittajien saattaminen yhteen ja heidän palvelemisensa mahdollisimman hyvin. Suuruuden ekonomia pätee myös pörssitoiminnassa. Pörssit voivat palvella yrityksiä ja sijoittajia sitä paremmin, mitä suurempia ne ovat. Mitä enemmän on yrityksiä ja ostajia, sitä paremmin kauppa käy.

Pienten yhtiöiden kiinnostavuus ei välttämättä ole pörssin koosta kiinni. Helsingin pörssissä on paljon yhtiöitä, joiden osakkeilla ei juuri käydä kauppaa. Samaan aikaan on oltu huolissaan vähäisen kaupan aiheuttamista alhaisista markkina-arvoista sekä kotimaisen omistuksen vähäisyydestä pörssissä. Pohjoismaisen OMX:n ”superjohtajaksi” noussut Jukka Ruuska sanoo Taloussanomien Lauantai-liitteessä, että samat ongelmat vaivaavat kaikkia pieniä markkinoita Euroopassa. Pienuus ei ole estänyt yhtiötä listautumasta esimerkiksi New Yorkin tai Tokion pörsseihin. Iso osa näiden pörssien yhtiöistä on pieniä ja vähän vaihdettuja.

Syitä joidenkin yritysten vähäiseen kaupankäyntiin on varmasti useita. Yksi merkittävimmistä syistä on, etteivät analyytikot seuraa niitä, eikä ketään kiinnosta teettää ja maksaa niistä tehtäviä analyysejä. Pörssilistojen yhdistämisen yhteydessä pienelle toimialalle saattaa tulla uusia yrityksiä. Sen jälkeen ne kiinnostavat sekä analyytikkoja että institutionaalisia sijoittajia.

Pienten maiden kotimarkkinoiden kasvattaminen omin voimin on vaikeaa. Ruuskan mukaan pörssissä on otettu strategiaksi kotimarkkinoiden koon kasvattaminen siten, että yhden maan sijoittaja saa kotimarkkinaksi koko Pohjolan ja Baltian. Yhteisestä listasta huolimatta yritykset listautuvat kotimaittensa kansallisiin pörsseihin, mutta yhdellä listautumisella yritys saa useamman maan markkinat haltuunsa.

Sijoittajan kannalta pieni yritys voi olla houkutteleva vaihtoehto. Monien tutkimusten mukaan pienet yhtiöt ovat tarjonneet sijoittajille parempia tuottoja kuin pörssien tunnetuimmat ja suosituimmat suuret yhtiöt. Kaikki suuretkin yhtiöt ovat joskus olleet pieniä.

Kansallisten pörssien säilyttämiseen kohdistuu suuria intohimoja. Siitä huolimatta pörssitoiminta keskittyy vauhdilla muuallakin kuin Pohjoismaissa ja Baltiassa. Muun muassa Frankfurtin ja Lontoon pörssit olivat jo yhdistymässä. Prosessi tyssäsi, mutta ovi jäi edelleen auki. Pörssien yhdistyminen ei Ruuskan mukaan merkitse esimerkiksi Helsingin pörssin katoamista, koska kansallisista pörsseistä ja tutuista brändeistä ei ole mitään syytä näillä näkymin luopua.

Jos OMX:n tavoite toteutuu, voi pörssien yhdistäminen olla mahdollisuus myös pienille pörssiyhtiöille ja listautumista havitteleville yhtiöille. Se edellyttää kuitenkin Ruuskankin kaipaamaa yrityskuvan kirkastamista. Sijoittajille pitää pörssin koosta huolimatta pystyä kertomaan, miksi juuri tähän yritykseen kannattaa sijoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    3. 3

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    6. 6

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    7. 7

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    8. 8

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    9. 9

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    10. 10

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    4. 4

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    5. 5

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    6. 6

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    9. 9

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    10. 10

      Nordean kortit eivät toimi sunnuntaina – pankkiautomaateilla on jo jonoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    2. 2

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    3. 3

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää