Helsinki mollivoittoisenaNokian ja Fortumin imussa

Julkaistu:

Hex-yleisindeksi oli reilun prosentin alamäessä perjantai-iltapäivän kaupankäynnissä Helsingin pörssissä. Vaihtokärjessä oli tuttuun tapaan Nokia, joka oli puolentoista prosentin laskussa. Energiayhtiö Fortumin luisu oli puolestaan syventynyt lähes neljään prosenttiin toissapäiväisen nousun jälkeen. Metsäyhtiöistä UPM oli hienoisessa nousussa, kun taas Stroa Enso oli aavistuksen miinuksella.

Suurin osa toimialoista oli pakkasen puolella. Hieman koholle jaksoivat vakuutus ja kaupan ala. Pörssien tunnelma oli mollivoittoista myös muualla Euroopassa. New Yorkissa kurssit avasivat vailla selvää suuntaa.

- Monien sijoittajien intressit vähenevät vuodenvaihteen lähetessä, mutta monelle vuoden vaihtuminen ei aiheut suurempia muutoksia, kuvaili eräs osakevälittäjä.

Kello 16.45 aikaan Hex-yleisindeksi oli painunut 1,1 prosenttia 6088 pisteeseen ja Nokian painoa rajoittava portfolioindeksi oli 0,9 prosentin laskussa. Vaihtoa oli kertynyt reippaat 780 miljoonaa euroa.

Fortumin osakkeen kurssivaihtelut ovat jyrkentyneet viime aikoina. Pankkiiriliike Opstockin analyytikko Henri Parkkinen ei näe tämänpäiväiseen kurssilaskuun mitään yksittäistä syytä. Iltapäivään mennessä osake on halventunut yli neljä prosenttia 13,25 euroon. Torstaina kurssi nousi vajaat kolme prosenttia.

- Fortumin hintavaihtelut ovat jyrkentyneet viime aikoina. Yksi syy voi olla kaupankäyntivolyymien määrän kasvu ja se, että Fortumia ovat ostaneet sijoittajat, jotka odottavat lyhyempää näkemystä, totesi Parkkinen.

Nokia oli 1,5 prosentin laskussa 11,33 eurossa. Metsäyhtiöistä Stora Enso oli 0,3 prosenttia miinuksella 11,37 eurossa ja UPM aavistuksen koholla 16,22 eurossa. UPM kertoi rakentavansa voimalaitoksen Rauman paperitehtaalle.

Elintarvikeyhtiö Atria uskoo etenevänsä kevään aikana yrityksen ostamisessa Venäjällä. Yhtiö kertoi myös, että koko vuoden tulos paranee merkittävästi viime vuodesta. Yhtiön kurssi oli vajaan prosentin nousussa 11,90 eurossa.

Outokumpu halpeni 1,7 prosenttia 13,00 euroon. Outokumpu Technology sai yli 35 miljoonan euron tilaukset Australiasta.

Marimekko halpeni 1,6 prosenttia 14,01 euroon. Yhtiö kertoi myyvänsä turkistuotteita valmistavan Grünstein Productin 2,3 miljoonalla eurolla, josta koituu 1,3 miljoonan euron tappio.

Tuotantoautomaatiota elekrtoniikkateollisuudelle valmistava PMJ automec myi projektiliiketoimintayksikkönsä lohjalaiselle fotoniikan valmistusteknologiatoimittajalle Photoniumille. PMJ automecin kurssi halpeni kolme prosenttia 0,66 euroon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    5. 5

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    6. 6

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    7. 7

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    8. 8

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    9. 9

      Näillä remonteilla nostat asuntosi arvoa

    10. 10

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    3. 3

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää