Opintolainan verovähennys-malli epäonnistui täysin

Julkaistu:

Opetusministeriön johtama työryhmä opintolainavähennyksestä jätti muistionsa marraskuun alussa. Opiskelijajärjestöillä ja työryhmällä oli yhteinen tavoite: lisätä opiskelijoiden lainanottohalukkuutta. Työryhmä epäonnistui täysin paitsi valmistelussaan, myös ainoan tavoitteensa toteuttamisessa.

Aikataulu oli alunperinkin asetettu liian tiukaksi. Ministeriön hätiköity periaatepäätös rajoitti työryhmän liikkumavaran olemattomaksi ja jo etukäteen oli tiedossa, että esitys tulisi olemaan susi.

Parannuksia mallin suuntaamiseksi paremmille raiteille ei siis ollut mahdollista tehdä, kun virkamiesten kädet sidottiin ennenaikaisesti ja työryhmän tehtäväksi jäi lähinnä ministeriön periaatepäätöksen käytännön toteuttamisen pohdinta.

Lopputulos on täysin alkuperäisten tavoitteiden vastainen.

Opiskelu ei tule nopeutumaan eikä opintojen aikainen työnteko vähentymään.

Opintolainan ottohalukkuus ei tule lisääntymään kun mallissa esitetty verovähennys tuskin kattaa edes opintolainan korkoja. Lopullinen hyötyjäosapuoli on pankkilaitos, ei opiskelija.

Kun opintolainavähennys toteutuu, toivotan onnea niille tahoille, jotka vastaavat uuden ”tyhjästä luodun” järjestelmän tiedottamisesta riviopiskelijoille jo ensi kesänä.

Opintolainavähennysjärjestelmä kun on tehty niin monimutkaiseksi, että sen perinpohjainen ymmärtäminen vaatii käytännössä syvempää ymmärrystä verolainsäädännöstämme.

Toivotan onnea myös valtiovarainministeriölle, sillä ilmeisesti kukaan ei vielä tiedä opintolainavähennysmallin kokonaiskustannuksia tai kustannusten ajoittumista, kun mukaan luetaan lisääntynyt tiedotustarve, neuvonta ja valitusruljanssi sekä ulkomaille muuttavista vastavalmistuneista tehtävät ”varaukset”, jotta lainasubvention voisi lunastaa muutettuaan jälleen takaisin Suomeen.

Monimutkaisten ja poikkihallinnollisten järjestelmien kehittelystä tulisi siirtyä tukimuotoihin, jotka hyödyttävät opiskelijaa myös todellisuudessa, eivätkä vaan lisää byrokratiaa. Paras vaihtoehto olisi nostaa opintotuen asumislisän vuokrakatto 252 euroon.

Lopputuloksesta huolimatta hallituspuolueiden ministerit ja kansanedustajat, Tanja Karpela, etunenässä puhuvat edelleen opintolainavähennyksestä positiivisena porkkanana. Opiskelijajärjestöt tai opetusministeriön työryhmän jäsenet vaan eivät ole nähneet esityksessä mitään positiivista.

Eikö olisi aika kantaa päätöksestä poliittinen vastuu eikä vierittää syytä flopista virkamiesten niskoille?

Puheenjohtaja, Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    4. 4

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    7. 7

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    8. 8

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    9. 9

      Norjan öljyrahasto tuotti ennätyspotin rahaa

    10. 10

      EU aloittaa tutkinnan Bayerin Monsanto-kaupasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    2. 2

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    3. 3

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    4. 4

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    5. 5

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    6. 6

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    7. 7

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    8. 8

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    9. 9

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    10. 10

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    7. 7

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Seppälää haetaan konkurssiin

    11. Näytä lisää