Joulunalusviikko valaiseeYhdysvaltojen suhdanteita

Julkaistu:

Joulunalusviikko jättää sijoittajille runsaasti uutta tietoa Yhdysvaltojen suhdannetilanteesta.

Viikon aloittaa maanantaina julkistettava marraskuun ennakoiva suhdanneindikaattori, jonka ennustetaan vahvistuneen 0,1 prosenttia lokakuun 0,3 prosentin laskun jälkeen.

Keskiviikkona luvassa on lopullinen tieto Yhdysvaltojen kokonaistuotannon heinä–syyskuun kasvuvauhdista. Sen ennakoidaan olevan samansuuruinen kuukausi sitten julkistetun tarkistetun ennakkoarvion kanssa. Tuolloin saadut tiedot osoittivat talouden inflaatiokorjatun kokonaistuotannon kasvaneen 3,9 prosentin vuosivauhtia eli hieman nopeammin kuin huhti–kesäkuun 3,3 prosentin vauhti.

Yksityinen kulutus veturina

Taloutta vetää edelleen yksityinen kulutus, joka kasvoi alustavien tietojen mukaan viiden prosentin vuosivauhtia. Vientialijäämä ja investoinneiksi kirjattavat muutokset yritysten tavaravarastoissa saattavat vaikuttaa lopulliseen kasvuvauhtiin voimakkaastikin.

Toinen mahdollinen muutoslähde on kokonaistuotannon inflaatiokorjaukseen käytetty bkt-deflaattori, jonka nousuvauhti hidastui heinä–syyskuussa selvästi. Tämä kiihdytti inflaatiokorjattua kasvuvauhtia, vaikka nimellistalouden kasvu painui huhti–kesäkuun 6,6 prosentista 5,4 prosentin vauhtiin.

Viikon tilastoanti päättyy aatonaattona julkistettaviin tietoihin palkansaajien marraskuun ansioista ja kulutuksesta. Lisäksi aatonaattona julkistetaan yritysten laiteinvestointien kehityksestä kertovat kestokulutushyödykkeiden tilauskanta marraskuulta ja tietoja työttömien määrän viikoittaisesta kehityksestä. Joulun odotus päättyy Michiganin yliopiston lopulliseen kuluttajaluottamuksen indikaattoriin joulukuulta ja tietoihin marraskuun asuntokaupasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    5. 5

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      BBC: Yhdysvallat saattaa kieltää läppärit kaikilla kansainvälisillä lennoilla

    8. 8

      Kalaa Oulusta ja palautusjuomia Suonenjoelta – Lidl vie Eurooppaan kymmeniä suomalaistuotteita

    9. 9

      Tällaista on paskaduuni

    10. 10

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää