Ruotsi haluaa yhtenäisenpörssikoodin Suomen kanssa

Tukholman pörssi ottaa Ruotsinuuden koodin käyttöönensi kesänä
Ruotsin pörssiyritysten eettistä koodia valmistellut työryhmä julkisti eilen lopullisen version säännöstöstä, jota on paranneltu ja uudistettu viime keväästä lähtien.

Tukholman pörssi sisällyttää koodiston omiin sääntöihinsä ensi heinäkuun alusta lähtien.

Tuolloin pörssin A-listalla noteerattujen yritysten ja O-listan suurimpien yritysten on määrä alkaa noudattaa sääntöjä, kun taas pienemmille yrityksille annetaan enemmän aikaa sopeutua.

Uudistus voi aiheuttaasekaannusta

Säännöstö voi aiheuttaa jonkin verran sekaannusta yrityksille, jotka on listattu sekä Tukholman että Helsingin pörsseissä, koska se eroaa osin Suomen pörssieettisestä suosituksesta.

Nordean hallituksen puheenjohtaja Hans Dalborg, joka johtaa säännöstön noudattamista ja kehittämistä varten perustettua ryhmää, sanoo tavoitteena olevan Suomen ja Ruotsin pörssikoodien yhdistäminen.

– Nordea on listattu kolmessa pörssissä: Tukholmassa, Helsingissä ja Kööpenhaminassa. Olemme verranneet koodeja kaikissa kolmessa maassa. Ne ovat lähes samanlaisia, mutta tarpeeksi erilaisia aiheuttaakseen vaivaa. Tämän ryhmän tavoitteena on pyrkiä homogenisoimaan koodit, hän sanoo.

Dalborgin mukaan on kohtuullista, että säännöstöt ovat samanlaiset, mikäli Tukholman, Helsingin ja Kööpenhaminan pörssien listat tulevaisuudessa yhdistyvät.

– Nyt tehtävänämme on puhua naapurimaiden kollegojen kanssa ja kysyä, onko heidän mielestään hyvä idea pyrkiä samoihin sääntöihin, hän sanoo.

Periaatteena ”seuraa tai selitä”

Ruotsin uusi pörssikoodi pyrkii vahvistamaan yhtiökokouksen roolia, kasvattamaan yritysten hallitusten vastuuta ja kasvattamaan tiedonkulun avoimmuutta yrityksissä.

Periaatteena on ”seuraa tai selitä”: mikäli yritys ei seuraa sääntöjä, on sen kyettävä selittämään, miksi se poikkeaa niistä. Säännöstön noudattamisesta on raportoitava vuosittain erillisessä hallintoraportissa.

Lopullinen säännöstö eroaa jonkin verran keväällä esitellystä versiosta.

Työryhmä luopui kritiikin seurauksena muun muassa vaatimuksesta, jonka mukaan yhtiökokouksen puheenjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja eivät saa olla sama henkilö. Samoin se hyllytti vaatimuksen hallituksen jäsenille ehdotetusta 70 vuoden ikä-rajasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    3. 3

      Suri ei ole täysin tyytyväinen Nokian kehitykseen

    4. 4

      Radiopuhelimen laturista voi saada sähköiskun – myyty Erätukussa

    5. 5

      Nordea uhkasi taas pääkonttorin siirrolla – päätös ”mieluiten ennen kesää”

    6. 6

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    7. 7

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    8. 8

      Nokian ja Alcatel-Lucentin fuusion vaikutukset alkavat näkyä – ”Voidaan sanoa, että se oli hyvä yrityskauppa”

    9. 9

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    10. 10

      4 päivän työviikko kelpaisi monelle – voi olla totta tuleville sukupolville

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    5. 5

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    6. 6

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    9. 9

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    10. 10

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    10. 10

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    11. Näytä lisää