Skandinaavisuus on valttia Japanissa

Julkaistu:

Japanin maailmannäyttelyynosallistuva KareliaParket on löytänytpaikkansa isäntämaan markkinoilla

Japanin Aichissa ensi maaliskuussa alkavaan maailmannäyttelyyn lähtevät suomalaisyritykset ovat muutamaa epävarmaa vaille selvillä. Suurimmilla eli noin 50 000 euron investoinneilla näyttelyyn lähtevät Ahlstrom, UPM-Kymmene ja Karelia Parket.

Osa kustannuksista tulee yritysten oman osaamisen hyödyntämisestä. Esimerkiksi Ahlstrom kantaa kortensa kekoon tekemällä verhot ja Karelia toimittamalla parketit Pohjoismaisen paviljongin 800 neliömetrin tiloihin.

Suurin investoija Ahlstrom hamuaa autotehtaiden suodatinkangasmarkkinoille. Karelia Parket taas on ehtinyt toimia Japanin parkettimarkkinoilla lähes neljä vuotta ja tietää, mitä japanilainen lattialtaan haluaa.

– Skandinaavisuus on Japanissa kovassa huudossa. Skandinaavistyyppisiä taloja rakennetaan paljon ja niihin halutaan usein koivuparketteja, suitsuttaa Karelia Parketin vientipäällikkö Janne Häyrynen.

Haasteellisetmarkkinat

Maailmannäyttelyyn Karelia Parket lähtee hakemaan lisäkasvua ja uusia asiakkaita. Japanin markkinat ovat Euroopan ulkopuolella Karelian merkittävimpiä kasvukohteita.

Toistaiseksi yhtiö on nauttinut asemastaan Japanin lähes ainoana ulkomaisena laatuparketin toimittajana. Japanin kinkkinen lainsäädäntö kun asettaa valmistukseen liittyviä rajoitteita, joita eurooppalaiset kilpailijat eivät aina kykene täyttämään. Vain yksi ruotsalaisyritys on pysynyt Karelian rinnalla.

Häyrynen kuitenkin uskoo, että on vain ajan kysymys, milloin maan huikeat parkettimarkkinat (62 miljoonaa neliötä vuodessa) ja japanilaisten mieltymys skandinaaviseen tyyliin houkuttelevat muutkin toimittajat apajille. Karelialle aikainen sopeutuminen markkinoihin voi tietää etulyöntiasemaa myös muilla markkinoilla.

– Olemme ottaneet tiukentuneet formaldehydisäännöt haasteena vastaan, koska ne leviävät todennäköisesti myös muualle maailmaan, Häyrynen kertoo.

Jyväskylä yllättipanoksellaan

Maailmannäyttelyyn osallistuvien yrityspartnereiden on määrä kattaa 25 prosenttia Suomen 1,6 miljoonan euron budjetista ja valtion loput.

Mukana ovat myös Helsingin ja Jyväskylän kaupungit, joista jälkimmäinen yllättäen suuremmalla budjetilla. Jyväskylän kaupunki lähtee yhdessä Jyväskylän seudun kehittämiskeskus Jykes Oy:n kanssa viemään kuvaa Jyväskylästä ihmisystävällisen it-teknologian keskuksena ja hyvinvointiteknologian osaajana.

Helsinki sen sijaan mietti osallistumistaan pitkään.

– Rahaahan siinä kuluu, ja voidaan taas ajatella kuinka monta päivähoitajaa siinä menee, Helsingin kaupungin lehdistöpäällikkö Mikael Schier perusteli epäröintiä.

Lopulta näkyvyys ratkaisi, ja Helsinki päätti osallistua varovaisella budjetilla.

Suomi on Pohjoismaisessa paviljongissa hyvin esillä.

– Nyt voi sanoa, että on suuri näkyvyys, kun lattiat ja verhoilu ovat suomalaisia, Finpro Marketingin toimitusjohtaja Pekka Leppälä kertoi eilen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    2. 2

      Eläkeikäsi nousi juuri – katso ennuste, mihin asti oikeasti teet töitä

    3. 3

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    4. 4

      Canada Goose -takki 85 %:n alennuksessa – "Älä osta missään tapauksessa"

    5. 5

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    6. 6

      Suomalaisyritys ehdottaa Trumpille: Jos rakennat muurin, rakenna tällainen

    7. 7

      Fortum kiri Helsingin vaisussa pörssissä

    8. 8

      EU poisti Kreikan budjettivajeiden mustalta listalta

    9. 9

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    10. 10

      Uutuuskirja avaa Mustin ja Mirrin tarinaa: Viis uudesta autosta tai asunnosta, kunhan koiralle on leluja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    2. 2

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    3. 3

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    4. 4

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    5. 5

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    6. 6

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    7. 7

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    8. 8

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    9. 9

      Saksan vaalitulos syöksee euro­alueen yhden­tymisen epä­varmuuden aikaan

    10. 10

      Talouselämä: Rovio-omistajan 18-vuotiaasta pojasta tulossa monimiljonääri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    11. Näytä lisää