Fed vähättelee inflaatiouhkaa

Yhdysvaltojen keskuspankki Fed ei ole huolissaan maan inflaatiopaineista. Pankin tuoreen arvion mukaan talous kasvaa, mutta ei niin voimakkaasti että hintatasoon kohdistuisi nousupaineita. Maltillinen hintakehitys taas sallii keskuspankin palauttaa rahapolitiikkansa elvyttävästä normaalimmaksi hyvin rauhallista tahtia.

Käytännössä se merkitsee, että ohjauskorot jatkavat ensi vuonna nousuaan 0,25 prosenttiyksikön askelin.

Keskeisin koroista, Fed Funds, nousi tiistaina 2,25 prosenttiin, ja nousun arvellaan taukoavan neljän prosentin tuntumassa.

Normaalisti rahapolitiikkaa pidetään neutraalina, kun lyhyt ohjauskorko on noin prosenttiyksikön inflaatiovauhtia korkeampi ja Yhdysvaltojen kuluttajahintainflaatio oli lokakuussa hieman yli kolmen prosentin.

Fed perustelee maltillista inflaationäkemystään muun muassa raakaöljyn hinnan laskulla lokakuun korkeuksistaan. Hinta oli kuitenkin marraskuun lopussa vielä yli 60 prosenttia korkeammalla kuin vuosi sitten, joten energian hinta kiihdyttää kuluttajahintainflaatiota ainakin ensi syksyyn asti.

Energian ja elintarvikkeiden hinnoista puhdistettu pohjahintainflaatio on jo muutenkin kivunnut hieman yli prosentista kahteen, ja se jatkanee nousuaan sitä mukaa, kun öljyn hintapiikin vaikutus heijastuu muuhun hintatasoon esimerkiksi kuljetuskustannusten kautta.

Öljyn hienoinen halpeneminen huippuhinnoistaan ei yksin riitä jarruttamaan USA:n taloudessa laajalti virinneitä hintapaineita. Ne ovat pikemminkin voimistumassa dollarin alamäen myötä, ja esimerkiksi obligaatiomarkkinat varatuvat Yhdysvaltojen inflaation selvään voimistumiseen.

Liittovaltion kymmenen vuoden viitelainan tuotto on puolessa vuodessa noussut puoli prosenttiyksikköä euroalueen lainatuottoa korkeammaksi, kun vielä maaliskuussa amerikkalaistuotto oli eurolainaa alempana.

Fedin tilannearvio poikkeaa myös Euroopan Keskuspankin esittämästä. EKP tiedotti pari viikkoa sitten seuraavansa jatkuvasti taloudessa orastavia inflaatiopaineita, vaikka vahvistuva euro heikentääkin sekä öljyn aiheuttamia että muita inflaatiopaineita yhteisvaluutta-alueella.

Euroalueen ytimessä, Saksassa ja Ranskassa, ei myöskään näy paljoakaan merkkejä inflaatiota lietsovasta talouskasvusta. EKP:n ohjauskorko onkin ollut, muuttumattomana, jotakuinkin euroalueen kuluttajainflaation tasalla, jo puolitoista vuotta.

Fedin haluttomuus nostaa ohjauskorkoa lähemmäs inflaatiovauhtia tai edes mainita inflaatiovaara on kuitenkin ymmärrettävää.

Ohjauskoron nousu lisää velkaantuneiden amerikkalaisten kotitalouksien luottokustannuksia ja vähentää niiden kykyä ylläpitää Yhdysvaltojen talouskasvua kulutuksella.

Inflaatiovaroittelu taas nostaisi pitkiä korkoja ja valtion velanhoitokustannuksia, mikä saattaisi pahimmillaan johtaa dollarin arvon hallitsemattomaan syöksykierteeseen.

Vaikka Yhdysvaltojen kauppa- ja vaihtotasevajeiden paikkaaminen vaatiikin heikompaa dollaria, vaarantaisi sen hallitsematon romahdus koko maailmantalouden vakauden. Euro ei kuitenkaan ole vielä kypsä ottamaan dollarin paikkaa maailman päävaluuttana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      Sanoman operatiivinen liikevoitto kasvoi – SBS-kauppa painoi tuloksen tappiolle

    6. 6

      Wärtsilän tulos heikkeni yllättäen

    7. 7

      Kemira löi liikevaihto-odotukset, mutta tulos tipahti

    8. 8

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    9. 9

      Näkökulma: Macronin voitto tuskin ratkaisee Ranskan ongelmia

    10. 10

      WSJ: Trump aikoo laskea yritysveroa tuntuvasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    4. 4

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    5. 5

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    6. 6

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    9. 9

      UPM yllätti tulosparannuksella – kysyntä oli hyvä etenkin Aasiassa

    10. 10

      Teuvan Siwa sulki ovensa – sokea Pekka murehtii, miten pärjää uudessa kaupassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää