Lääkärit hylkäsivätneuvottelutuloksen

Julkaistu:

Puheenjohtaja Pekka Anttila:Tavoitteena yhä raameihinmahtuva sopimus

Lääkärit eivät lähde mukaan keskitettyyn tuloratkaisuun.

Akavalaisen Lääkäriliiton hallitus ja valtuuskunta hylkäsivät eilen neuvottelutuloksen, jonka liiton neuvottelijat olivat yöllä hyväksyneet.

Lääkäriliiton puheenjohtaja Pekka Anttila sanoo liiton tavoittelevan edelleen tuporaameihin mahtuvaa sopimusta. Lakkohinkua lääkäreillä ei ole. Lääkärit lakkoilivat viimeksi kolme vuotta sitten.

Anttilan mukaan sopimusneuvottelut yritetään saada päätökseen hyvissä ajoin helmikuuhun mennessä. Lakkoon joutuminen merkitsisi hänestä epäonnistumista neuvotteluissa.

Lääkäreillä jo aiempiapalkkauserimielisyyksiä

Lääkäreiden tupoon tulo ei kaatunut varsinaiseen tupoesitykseen, vaan jo aiemmin sovitun palkkausjärjestelmän kehittämistä koskeviin erimielisyyksiin.

Lääkäreille luvattiin tälle sopimuskaudelle 1,7 prosenttia ylimääräistä korotusta palkkausjärjestelmien kehittämiseen.

Sopimuksen mukaan rahanjako edellyttää kuitenkin yksimielisyyttä. Jos sellaista ei synny, vain puolet potista tulisi jakoon.

Tämä ei käynyt lääkäriliiton hallinnolle.

Anttilan mukaan vielä suurempi asia on erikoismaksuluokan lakkauttamisesta johtuvien tulonmenetysten korvaaminen lääkäreille. Kyse on noin 14 miljoonan euron potista.

Neuvottelutuloksen mukaan myös tästä sopiminen olisi edellyttänyt yksimielisyyttä osapuolten kesken. Muussa tapauksessa koko rahaerä jäisi saamatta.

Myöskään tämä ei käynyt lääkäreille.

Työajoissa kiistarahasta ja periaatteesta

Anttilan mukaan myös työaikoja sivuttiin. Kunnallinen työmarkkinalaitos haluaisi lääkärit vuorotyöhön. Lääkärit haluavat kehittää työaikojaan päivystysjärjestelmän pohjalta.

Kysymys on Anttilan mukaan paitsi rahasta myös periaatteesta.

– Kyse olisi hyvin suuresta työnantajien direktio-oikeuden (käskyvallan) laajentamisesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    3. 3

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    4. 4

      Korealaisyritys maksamassa 880 000 euron lunnaat kiristäjille – tulos voi olla surkea

    5. 5

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    6. 6

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    7. 7

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    8. 8

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    9. 9

      Harvinaisen ankea luku: Ansioiden nousu alhaisinta yli 50 vuoteen

    10. 10

      Pihistääkö joku työpaikan kassasta tai varastosta? Tutkijat haluavat havaintosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    3. 3

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    4. 4

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    5. 5

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    6. 6

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    7. 7

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    8. 8

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    9. 9

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    10. 10

      Harvinaisen ankea luku: Ansioiden nousu alhaisinta yli 50 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    8. 8

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    11. Näytä lisää