Terroriuhka vähentääsijoituksia

Julkaistu:

New Yorkin terrori-iskun jälkeen maailma ei ole ollut entisensä. Pelot uusista iskusta ovat aiheuttaneet massiiviset turvatoimet muun muassa lentokentillä ja satamissa. Uhkakuvat eivät liity vain kansainväliseen terrorismiin, vaan uhat ovat moninaisemmat.

Britannialaisen turva-alan konsultointiin erikoistuneen Aegis Defence Services -yhtiön tuoreen katsauksen mukaan lääketeollisuuden ja eläinkasvattajien kimpussa olleet eläin-aktivistit ovat nousseet Britannian suurimmaksi terroriuhaksi. Toiseksi pahimmaksi uhaksi arvioidaan islamilaisen terrorismin ja Al Qaida -järjestön iskut.

Aegisin mukaan eläinaktivismi voi viedä Britanniasta 24 miljardin euron arvosta investointeja vuosittain. Aktivistit ovat hyökänneet erityisesti lääkeyhtiöitä vastaan. Kolme isoa lääkeyritystä on jo ilmoittanut arvioivansa Britannian investointejaan uudelleen.

Eläinaktivistit vastustavat esimerkiksi eläimillä tehtäviä lääkekokeita. Suomessa kohteena ovat olleet turkistarhat. Iskujen tavoitteet ovat idealistisia, mutta ne saattavat johtaa entistä pahempaan tilanteeseen.

Eläinkokeet ja esimerkiksi turkistarhaus saattavat siirtyä maihin, jotka ovat tässä suhteessa ”kilpailukykyisempiä”, koska eläinten kohteluun ei kiinnitetä lainkaan huomiota. Se ei varmaankaan ole tarkoitus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      BBC: Yhdysvallat saattaa kieltää läppärit kaikilla kansainvälisillä lennoilla

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää