Karhu karjuu taas

Karhussa puhaltavat uudet tuulet. Yhtiö avaa toimitilansa Helsingin Hernesaaressa ensi vuoden alussa. Porvoon läheltä Askolasta muuttavan tuotekehitysyksikön lisäksi tiloihin tulee toimisto ja tuote-esittelysali. Karhun pääkonttori ja suksitehdas säilyvät kuitenkin edelleen Kiteellä.

Muuton yhteydessä Karhu remontoi markkinointiaan. Yhtiö julkaisee uuden urheiluvaatemalliston ja uudistaa ilmettään.

– Suksien ja sauvojen designit uudistuvat ja murtomaahiihdon markkinoinnissa hauskuus korvaa hiki päässä raatamisen. Myös sauvakävelyyn haetaan aivan uutta ilmettä, markkinointipäällikkö Harri Kangas kertoo.

Aikoinaan monia uusia innovaatioita juoksukenkiin tuottanut Karhu on pitkän tauon jälkeen lisännyt panostustaan myös juoksukenkien tuotekehityksessä. Parhaillaan valmisteilla oleva mallisto tulee myyntiin vuonna 2006.

– Kengissä on kokonaan uutta tekniikkaa. Ne myös näyttävät erilaisilta kuin ennen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    7. 7

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    8. 8

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    9. 9

      Poimi parhaat vinkit rikastumiseen – näin ammattilaiset sijoittavat omat rahansa

    10. 10

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    6. 6

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    9. 9

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää