Ruokakesko petrasi marraskuussa

Julkaistu:

Kesko-konsernin suurimman toimialan Ruokakeskon myynti päätyi plussalle marraskuussa Suomessa. Yhtiö paransi reippaasti vuodentakaisesta, sillä viime vuoden marraskuussa myynti Suomessa oli vajaat viisi prosenttia tappiolla. Tämän vuoden marraskuussa se oli reilut seitsemän prosenttia plussalla.

Koko Ruokakeskon myynti parani 9,2 prosenttia marraskuussa. Vuosi sitten koko Ruokakeskon myynti oli 2,1 prosenttia tappiolla. Ulkomaan myynti parani sekä viime että tämän vuoden marraskuussa reilut 30 prosenttia edellisvuodesta.

Myynnin parannukseen vaikutti muun muassa se, että tämän vuoden marraskuussa oli kaksi myyntipäivää enemmän kuin viime vuoden marraskuussa. Yhteensä koko alkuvuonna on ollut kaksi myyntipäivää enemmän kuin vuonna 2003.

Ruokakesko on lisännyt myyntiään paremmalla katteella. Yhtiön omien merkkituotteiden valikoima on kasvanut, mikä on parantanut myös katetta. Ruokakauppa on kasvanut vauhdikkaimmin Baltiassa, jossa kauppoja on Virossa ja Latviassa.

Kesko-konsernin myynti kasvoi marraskuussa 12,3 prosenttia viime vuoden marraskuusta ja nousi 634 miljoonaan euroon.

Päivittäistavarakauppa ry:n arvioiden mukaan koko järjestäytyneen päivittäistavarakaupan myynti jää miinukselle tänä vuonna. Lokakuussa se putosi 3,3 prosenttia. Luvuissa ei ole Lidliä tai villejä ruokakauppoja.

Keskioluen hinnan putoaminen on vaikuttanut ruokakaupan myynnin laskuun. Keskioluen osuus koko päivittäistavarakaupan myynnistä on noin seitsemän prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    5. 5

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    8. 8

      Vieras sikailee taloyhtiössä – osakkaat maksavat

    9. 9

      Pörssitulokas Kamuxin liikevaihto kasvoi – alkuvuonna meni kaupaksi liki 10 000 autoa

    10. 10

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää