Paineet tuloverotuksen uudistamiseksi kasvavat

Varsinkin elinkeinoelämän suunnasta on jaksettu muistuttaa pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallitusta suomalaisen palkkaverotuksen korkeasta tasosta. Ankaran verotuksen katsotaan karkottavan osaajat Suomesta ja vaikeuttavan työllistämistä.

Hallitus on uudistanut yritysverotuksen ja päättänyt poistaa varallisuusveron. Tulopoliittisen kokonaisratkaisun yhteydessä hallitus päätti keventää tuloverotusta, mutta mistään rakenteellisesta uudistuksesta ei voida puhua.

Paineet myös tuloverotuksen rakenteellisen uudistamiseen kasvavat myös hallituspuolueissa. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Olavi Ala-Nissilän (kesk.) mielestä hallituksen pitäisi asettaa maaliskuussa asiantuntijatyöryhmän pohtimaan tuloverotuksen perusteellista uudistamista.

Tavoitteena pitäisi olla progression loiventaminen puolittamalla valtionverotuksen tuloveroluokat nykyisestä viidestä kahteen tai kolmeen.

Eduskunnan puhemiehen, Sdp:n puheenjohtajan Paavo Lipposen mielestä hallituksen on jatkettava rakenteellisten uudistusten tekemistä. Turun Sanomiin kirjoittamassaan kolumnissa Lipponen muistuttaa, että tulovero on edelleen korkealla tasolla suhteessa pääomatulojen verotukseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    10. 10

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää