Münchenistä Seefeldiin

Julkaistu:

Mallimatka käy Münchenin kautta. Täällä ollaan jo 500 metriä merenpinnan yläpuolella olevalla ylängöllä. Kaupungista pääsee runsaassa tunnissa laduille Saksan puolella Alppeja, ja kahdessa kolmessa tunnissa eri puolille Itävaltaa tai Italian Etelä-Tiroliin. Saksan puolella ladut ovat 700–1 200 metrin korkeudella.

Suositeltava reitti kulkee Münchenistä suoraan etelään Garmisch-Partenkirchenin kautta Itävallan puolelle Seefeldiin. Matkan varrelle on useampia asemapaikkoja, joissa voi harrastaa murtsikkaa ja yöpyä – kuten Murnau (Münchenistä 60 km), Garmisch (95 km), Klais (110 km), Mittenwald (120 km) ja Scharnitz (135 km).

Myös päivänpyrähdykset ovat mahdollisia, siten että majapaikka sijaitsee Münchenissä ja käy päivittäin muualla hiihtämässä. Tämä on mahdollista myös julkisilla kulkuvälineillä: junalla ja bussilla. Esimerkiksi Klaisissa latu alkaa jo 150 metrin päässä rautatieasemasta.

Klais on pieni ja rauhallinen 450 asukkaan kylä 950 metrin korkeudella. Sillä on oma kymmenen kilometrin latunsa Kaltenbrunniin, joka on myös kilpahiihtäjien treenipätkä. Täältä pääsee myös Krünin latuverkostoon, jonka etäisimmän pisteen Vorderrissin kautta voi kiertää 60 kilometrin matkan.

Seefeld on monipuolinen hiihto- ja lomailukeskus Itävallan puolella noin 1 200 metrin korkeudessa. Täällä on pääsymaksullinen, mutta erinomainen 280 kilometrin pituinen latuverkosto, joka ulottuu viiden paikkakunnan alueelle. Verkostoon kuuluu vaikeapääsyinen Leutasch, jota pidetään murtsikan "Eldoradona".

Internet-sivut:

www.muenchen.de

www.urlaub-in-klais.de

www.seefeld.at

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    3. 3

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    4. 4

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    5. 5

      OP: Suhdannenousu vasta alkutekijöissä

    6. 6

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Harhaluulot ikääntyneistä jylläävät työelämässä – eivät sen sairaampia tai muutosvastaisempia kuin muutkaan

    9. 9

      Vuokranantajat: Ruokakunnan käsitettä pitäisi muuttaa opintotuen myöntämisessä

    10. 10

      Risto E. J. Penttilä lähtee Keskuskauppakamarin johdosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    3. 3

      Seppälää haetaan konkurssiin

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    7. 7

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    8. 8

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    9. 9

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    10. 10

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    10. 10

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    11. Näytä lisää