Ykkösketju luo kovia odotuksia

Etlan ja EVAn yhdistetyn hallituksen puheenjohtajaksi nimitettiin eilen Nokian pääjohtaja Jorma Ollila. Merkittävä nimitys, koska Ollila on hyvin tarkkaan valikoinut luottamustehtävänsä.

Etlan ja EVAn hallitus on muutenkin näyttävä. Siihen kuuluvat vuorineuvos Georg Erhnrooth, Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos, OKOn pääjohtaja Antti Tanskanen, Stora Enson toimitusjohtaja Jukka Härmälä, Keskon pääjohtaja Matti Honkala, EK:n hallituksen puheenjohtaja Christopher Taxell ja professori Bengt Holmström.

Hallitukseen on koottu suomalaisen elinkeinoelämän ehdottomat ykkösnimet. Ketään loukkaamatta voi sanoa, että se on painoarvoltaan suurempi kuin EK:n hallituksen työvaliokunta.

Tällaisten nimien kautta ladataan Etlan ja EVAn toiminnalle kovat odotukset. Tuskin kukaan ajattelee, että nämä herrat kokoontuvat muutaman kerran vuodessa vain syödäkseen hyvän lounaan.

Ollilan johdolla hallituksella on taatusti vahvat näkemykset elinkeinoelämän yhteiskuntapoliittisista linjauksista. Nimet takaavat myös sen, että niille saadaan näkyvyyttä ja kuuluvuutta.

Samalla tulee mieleen, että EK:n rooli painottuu väkisin edunvalvontaan. Etla ja EVA puolestaan ovat yhteiskuntapoliittisia vaikuttajia.

Elinkeinoelämä antaa selkeän merkin siitä, että se tulee osallistumaan yhteiskuntapoliittisen keskusteluun paljon aktiivisemmin ja arvovaltaisemmin kuin ennen.

Etlan ja EVAn roolia korostaa myös se, että uutena toimitusjohtajana aloittaa syksyllä Sixten Korkman, joka on toiminut talouspolitiikan avainpaikoilla Suomessa ja EU:ssa.

On mielenkiintoista katsoa, minkälaisilla avauksilla uusi hallitus ja uusi toimitusjohtaja lähtevät liikkeelle.

Haasteita Suomen kansantaloudessa nimittäin riittää. Etlan uusin suhdanne-ennuste kertoo, että parin seuraavan vuoden aikana julkiselle sektorille syntyy 10 000 uutta työpaikkaa. Ne syntyvät pääasiassa terveydenhuoltoon, koulutukseen ja sosiaalitoimeen. Samaan aikaan teollisten työpaikkojen väheneminen hidastuu – siis vain hidastuu.

Viime vuosina uudet työpaikatkin ovat syntyneet pääasiassa julkiselle sektorille.

OECD on varoittanut, että vuoden 2010 jälkeen Suomen talous kasvaa enää prosentin vuodessa, jos paljon puhuttuihin rakenteisiin ei puututa. Prosentin kasvu ei riitä kattamaan tulevia menoja. Ei eläkeläisten eikä muidenkaan.

Sinänsä siinä ei ole mitään pahaa, että julkinen sektori työllistää. Ongelma on siinä, että yksityisiin yrityksiin, erityisesti vientiyrityksiin ei synny uusia työpaikkoja.

Suunta ei näytä kääntyvän millään, vaikka Matti Vanhasen hallitus on tehnyt lopulta paljon toimenpiteitä yrityselämän verotuksen helpottamiseksi. Viimeksi se poisti varallisuusveron, jota yksikään porvarihallitus ei olisi voinut tehdä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Ericssonilta massiivinen kriisisuunnitelma – maksaa miljardeja kruunuja

    3. 3

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    4. 4

      Jotakin tapahtui Ericssonissa toimitusjohtajan potkujen jälkeen – Nokia on jo hyötynyt

    5. 5

      Burger Kingin menestys Suomessa yllätti – tulossa 10–15 uutta ravintolaa tänä vuonna

    6. 6

      Rakennusliitto pillastui suunnitelmasta "tuoda rakentajia Afrikasta ja Kiinasta"

    7. 7

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    8. 8

      Asunnot kallistuivat yhä pk-seudulla: vuodessa +3,4 %

    9. 9

      Osa Uudenkaupungin autotehtaan työntekijöistä on vuokratyöläisiä

    10. 10

      Entinen VVO kertoo, miksi sen uusi nimi tarkoittaa koiraslohta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    3. 3

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    4. 4

      Siperia opettaa: tiedetäänkö Venäjällä öljystä jotain, mitä muualla ei?

    5. 5

      Entinen VVO kertoo, miksi sen uusi nimi tarkoittaa koiraslohta

    6. 6

      Burger Kingin menestys Suomessa yllätti – tulossa 10–15 uutta ravintolaa tänä vuonna

    7. 7

      Käyrä hyppäsi kattoon – näillä luvuilla Suomi kasvaisi hurjaa vauhtia

    8. 8

      Trumpin dollarille tuoma arvo katosi – ”Vaikutukset vasta alkaneet”

    9. 9

      Suuryhtiöiltä käräjöidään 12 miljoonaa: ”Kyyneleet silmissä on kerrottu, kun pappa hoiti metsää”

    10. 10

      Osa Uudenkaupungin autotehtaan työntekijöistä on vuokratyöläisiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    9. 9

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    10. 10

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    11. Näytä lisää