Attica Premium aloittaa rahtiliikenteen Uudestakaupungista Saksaan

Julkaistu:

Itämeren kumipyöräliikenne on kasvanut seitsemän prosenttia tänä vuonna

Kreikkalainen varustamo Attica Group aloittaa 18. päivänä tammikuuta säännöllisen rahtiliikenteen Uudestakaupungista Saksan Rostockiin. Varustamo on ostanut liikennettä varten kaksi ro-ro-alusta turkulaiselta Bore Groupilta.

– Tämä on meille uusi aluevaltaus. Emme olisi lähteneet investoimaan laivoihin, jos emme uskoisi linjan kannattavuuteen, sanoo johtaja Markku Onniselkä Attica Premiumin Suomen sivuliikkeestä.

Rahtiliikenne Saksaan kasvaa vauhdilla

Saksan ja Suomen välillä kulkee meritse kumipyörillä yhteensä yli 250 000 kuljetusyksikköä vuosittain. Määrä on kasvanut tänä vuonna seitsemän prosenttia. Ateenan pörssissä noteerattu Attica Group on kuljettanut kolmen vuoden ajan rahtia ja henkilöliikennettä Superfast Ferries -brändillä Hangosta Rostockiin.

– Tämän vuoden kasvu on ollut noin 20 000 yksikköä eli yhtä paljon kuin koko vuoden uusi kuljetuskapasiteettimme Uudestakaupungista Saksaan, sanoo Onniselkä.

Hänen mukaansa Itämeren rahtiliikenne on kasvanut vuosittain kolmesta kahdeksaan prosenttia jo vuosikymmenen ajan.

Attica Groupilla on 70 prosentin markkinaosuus kuljettajien kuljettamasta rekkaliikenteestä Suomen ja Saksan välillä.

Sen sijaan traileriliikenteestä yhtiöllä on vain kymmenen prosentin siivu.

Onniselän mukaan trailereiden markkinaosuuden kasvu on Uudenkaupungin operaation päätavoitteita. Hangon sataman kapasiteetti ei enää venynyt Attica Groupin tavoitteisiin.

– Onhan Hangon satama ahdas, mutta kyllä me olemme sinne mahtuneet, sanoo Onniselkä.

Uudenkaupungin Hepokarin satamalla on tarjota sitä, mitä Hangolta puuttuu: kapasiteettia ja lääniä trailereiden säilytykseen. Onniselkä korostaa kuitenkin, että Uudenkaupungin seudun elinkeinorakenne ja sijainti ovat olleet myös ratkaisevia.

Autotehdas siirtää materiaalit Atticalle

Valmetin autotehdas aikoo siirtää materiaalikuljetuksensa Attican sopimuskuljetusyrityksille. Valmet Automotiven logistiikkapäällikön Tomi Arolan mukaan kolme kertaa viikossa liikennöitävä reitti parantaa tehtaan tilannetta, koska nykyisin autotehtaan materiaalit ovat tulleet Uuteenkaupunkiin meriteitse kerran viikossa.

Sopimus ei koske valmiiden autojen kuljettamista.

– Me voimme kuljettaa myös valmiita autoja. Se riippuu siitä, pääsemmekö kaupalliseen yhteisymmärrykseen, sanoo Onniselkä.

Attica Group aikoo perustaa erillisen yhtiön huolehtimaan Uudenkaupungin liikenteestä. Sen nimeksi ei välttämättä tule Superfast Ferries, eikä yhtiössä ole suomalaisosakkaita.

Onniselän mukaan autotehdas ei ole ainoa, jonka kanssa yhtiö on jo solminut kuljetussopimuksen. Yhtiö tähyää asiakkaita Pohjanmaan, Tampereen ja Keski-Suomen suunnalta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    2. 2

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Näin vanhat asunnot kävivät kaupaksi kesäkuussa – katso suurimpien kaupunkien tilanne

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Metso luottaa tilauskannan kasvuun – loppuvuodelle tilauksia on jo miljardin edestä

    7. 7

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    8. 8

      Kysely: Suomalainen ottaa autokaupoille mukaan makutuomarin

    9. 9

      Asiakkaan allekirjoitus paperissa ei vapauta yrittäjää vastuusta, jos jotain sattuu

    10. 10

      Tiedon Alkio: ”Voitimme useita uusia asiakkuuksia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    4. 4

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    5. 5

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    6. 6

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    7. 7

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    8. 8

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    9. 9

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    10. 10

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Uskomaton päivä: kuusi suomalaisyhtiötä antoi tulosvaroituksen – yksi romahti pörssissä täysin

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      ”Nuori nainen on aikamoinen riski pienelle firmalle” – kokemukset työhaastatteluista kirvoittivat kovia kommentteja

    7. 7

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    8. 8

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    9. 9

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    10. 10

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    11. Näytä lisää