Suomalaisten asema TeliaSoneran johdossa säilyy

Julkaistu:

Suomen valtion päätös myydä osakkeitaan ei von Weymarnin mielestä muuta suomalaisten asemaa yhtiössä

Suomen valtio myy omistamiaan TeliaSoneran osakkeita nopeutetulla tarjousmyynnillä 250–300 miljoonaa kappaletta. Se vastaa 5,3-6,4 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.

Tarjousmyynti kohdistetaan pohjoismaisille ja kansainvälisille institutionaalisille sijoittajille. Kaupankäynti saadaan päätökseen viimeistään torstaina.

TeliaSoneran hallituksen puheenjohtaja Tom von Weymarn ei usko Suomen valtion omistusosuuden vähenemisen johtavan suomalaisten aseman heikentymiseen yhtiön johdossa, jonne henkilöitä ei palkata kansallisuuden mukaan.

Sopimus hallituspaikoista päättyy keväällä

Hallituksessa ruotsalaisten ja suomalaisten välisessä yhteistyössä ei ole von Weymarnin mukaan ollut ongelmia.

– Hallitustyö on toiminut hyvin eikä meillä ole ollut mitään ristiriitoja tai erimielisyyksiä toimintatavoista. Suomen valtiolla on edelleen iso omistusosuus TeliaSonerasta eikä tästä kaupasta pidä tehdä sellaista johtopäätöstä, että suomalaisten asema yhtiössä heikkenisi, von Weymarn sanoo.

Ruotsin ja Suomen hallitusten neuvottelema osakassopimus päättyy TeliaSoneran hallituksen kokoonpanon osalta keväällä pidettävään yhtiökokoukseen. Von Weymarn ei halua vielä paljastaa mahdollisia jatkosuunnitelmiaan, mutta hallituksen kokoonpanoon hän ei välttämättä odota suuria muutoksia.

Hänen mielestään TeliaSoneran strategiaankaan on tuskin odotettavissa merkittäviä muutoksia.

– Hallituksessa on vallinnut konsensus tehdyistä ratkaisuista.

Myyntilupa saatu kaksi viikko sitten

Liikenne- ja viestinministeriön eilen julkistamaa osakemyyntiä von Weymarn pitää odotettuna.

– Ministeriöllehän on jo aikaisemmin myönnetty valtuudet vähentää omistusta.

Päätös osakkaiden myynnistä tehtiin hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa kaksi viikkoa sitten. Liikenne- ja viestintäministeriön ylijohtaja Samuli Haapasalon mukaan nyt oli hyvä hetki toteuttaa myynti.

– Tämä päivä liittyy ajanjaksoon, jossa TeliaSoneran osakekurssi on 2,5 vuoteen korkeimmalla tasollaan. En voi yksityiskohtaisesti paljastaa, millä ajanjaksolla ministeriöllä oli lupa osakkeet myydä.

Haapasalo ei myöskään suostunut paljastamaan myytävien osakkaiden osakekohtaista vähimmäishintaa.

– Tällaiset päätökset ovat aina hallituksen päätöksiä ja talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa päätettiin ne raamit, joissa ministeriö kaupan toteuttaa. Tavoitehintaa ei ole määritetty vaan se ratkeaa markkinoilla tarjousprosessissa.

Miljardin euron potti

TeliaSoneran osakkeen eilisellä 4,57 euron päätöskurssilla laskettuna 250 miljoonan osakkeen yhteisarvo on noin 1,14 miljardia euroa.

Suomen valtio omistaa tällä hetkellä noin 19,1 prosenttia TeliaSonerasta. Myynnin jälkeen omistusosuus on vähintään 12,7 prosenttia. Ruotsin valtion osuus TeliaSonerasta on 45,3 prosenttia.

Tarjousmyynnin pääjärjestelijänä toimii investointipankki Morgan Stanley ja järjestäjänä Enskilda Securities.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi meni neljäksi päiväksi töihin ja joutui tuloloukkuun – ”Ei se olekaan ilo, vaan rangaistus, kun kävi töissä”

    2. 2

      Näin kesätyöntekijää vedätetään: Viikkojen työstä käteen vain provisiot, jotka nekin hupenevat työmatkoihin

    3. 3

      Kommentti: Lukion ensimmäisen viikon kulut 860 euroa – onko koulutus enää kaikille mahdollista?

    4. 4

      Superin puheenjohtaja: Sote-säästöt toivat työttömyyspiikin – kassa ruuhkautui hakemuksista

    5. 5

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    6. 6

      Alma Media myy Pohjois-Pohjanmaan lehdet Kalevalle

    7. 7

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    8. 8

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    9. 9

      Kilpailu- ja kuluttajavirasto tekee lisäselvityksiä Scandicin aikeista ostaa Restelin hotellit

    10. 10

      Uuden pörssitulokkaan nimi selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    2. 2

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    3. 3

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    4. 4

      Kommentti: Lukion ensimmäisen viikon kulut 860 euroa – onko koulutus enää kaikille mahdollista?

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    7. 7

      Näin kesätyöntekijää vedätetään: Viikkojen työstä käteen vain provisiot, jotka nekin hupenevat työmatkoihin

    8. 8

      Pikavippifirma vaati tiedot tilitapahtumista lainan saamiseksi – ”Iso kysymys on se, mihin tietoja aiotaan käyttää”

    9. 9

      Metalliliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Per-Erik Lundh on kuollut

    10. 10

      Kirsi meni neljäksi päiväksi töihin ja joutui tuloloukkuun – ”Ei se olekaan ilo, vaan rangaistus, kun kävi töissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    7. 7

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Seppälää haetaan konkurssiin

    11. Näytä lisää