Kuka aloittaa työllistämis-talkoot?

Julkaistu:

Taas olemme saaneet lukea kuinka moni työllisyydestä vastuussa oleva poliitikko kertoo kaipaavansa yritysten osallistumista työllistämistalkoisiin. En ole ikinä käsittänyt, mitä tämä oikein käytännössä mahtaa tarkoittaa, mikäli kyse ei sitten vain ole siitä, että palkataan työntekijöitä enemmän kuin on tarpeen, jotta maan työttömyysaste pysyisi kurissa.

Monesti olen halunnut kysyä näiltä työllistämistalkoita vaativilta poliitikoilta, että ovatko he jo palkanneet mökilleen kotiavustajan. Rahat siihen varmasti ministerin tai kansanedustajan palkalla riittäisivät. Vastaus lienee, että ei ole palkattu, kun mökillä ei ole kotiavustajalle tarvetta. Sehän ei kuitenkaan ole työllistämistalkoissa olennaista, sillä tarkoitushan ei ole palkata tarpeeseen, vaan vähentää työttömyyttä.

Muutama vuosi sitten puhuttiin kovasti Suomen Pankin roolin pienentymisestä euro-ajan takia. Samaan hengenvetoon ihmeteltiin, että miksi sieltä ei vähennetä henkilöstöä samalla, kun tekeminen on selvästi vähentynyt.

Erään johtajan yllättävä kommentti oli, että henkilöstö vähenee luonnollisen poistuman kautta seuraavan kymmenen vuoden aikana, joten aktiiviseen vähentämiseen ei nyt ole tarvetta. Näin ollen Suomen Pankissa ollaan hyvin lähdetty talkoisiin mukaan: palkkalistoilla pidetään väkeä, jolle ei ole oikeasti käyttöä. Uskoisin kuitenkin, että aika moni veronmaksaja on tietämätön näistä talkoista ja olisi valmis lopettamaan ne heti, kun vain mahdollista.

Toisaalta työpaikalla työn määrällä on jännä taipumus vastata käytettävissä olevia resursseja. Kun on aikaa, tehdään enemmän epäolennaisia oheistöitä, mutta kiireempänä aikana ne jäävät luontevasti pois. Omasta suoritteestani olen myös havainnut, että sopivassa kiireessä asiat tulee tehtyä nopeammin. Jos siis lisäisimme yhtiöihin kymmenen prosenttia lisää henkilöstöä, saattaisi olla, että kaikille olisikin mukavasti tekemistä ja talkoot olisivat onnistuneet.

Mitä tällöin tapahtuisikaan kilpailukyvyllemme? Olisimmeko edelleen erilaisten kilpailukykyvertailujen kärjessä? Vai johtaisivatko kasvaneet kustannukset menekin vähenemiseen ja työn siirtymiseen halvempiin maihin, joissa talkoisiin ei ole ryhdytty ja yritykset toimivat tehokkaasti?

Työllistämistalkoisiin vetoaminen kertoo joko täydellisestä yritysmaailman lainalaisuuksien ymmärtämättömyydestä tai sitten epätoivoiselta yritykseltä pakoilla vastuuta.

Oletetaan kuitenkin, että jostain syystä yrityksissä päätettäisiin lähteä näihin talkoisiin mukaan. Näen jo silmissäni, kuinka pörssiyhtiön pääjohtaja kertoo omistajille kasvattaneensa työntekijöiden määrää kymmenellä prosentilla maan poliittisen johdon kehotettua yrityksiä osallistumaan työllistämistalkoisiin. Voi olla, että työttömyys hetkellisesti vähenisi, mutta varsin pian meillä olisi yksi työtön pääjohtaja enemmän.

Teo-Tuomas Hirvonen toimii kansainvälisessä tietoliikennealan yrityksessä markkinointipäällikkönä

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    2. 2

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    5. 5

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    6. 6

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    7. 7

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    8. 8

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    9. 9

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    10. 10

      Trumpilla kaksi ehdokasta Fedin johtoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    3. 3

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    4. 4

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    5. 5

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    6. 6

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    7. 7

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    8. 8

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    9. 9

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    10. 10

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää