Alle prosentti urakoista meni suomalaisille

Finpron mukaan suomalaisyritykset onnistuivat viime vuonna voittamaan kahden miljoonan euron arvoiset urakat EU:n Meda-ohjelmasta. Se on vajaa prosentti ohjelman kokonaisrahoituksesta Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa vuonna 2003.

– Suomalaisyritykset ovat saaneet Medasta lähinnä konsulttitöitä. Laitetoimitukset ovat olleet erittäin harvinaisia, johtaja Pentti Kotiranta Finpron hankeneuvontapalveluista sanoo.

Myöskään Euroopan investointipankin EIP:n lainoittamissa urakoissa suomalaisyrityksiä ei ole juuri näkynyt Välimeren alueella. Kotiranta huomauttaa, että ruotsalaisyritykset ovat olleet huomattavasti aktiivisempia.

– Suomessa on 30–35 yritystä, jotka seuraavat EU:n avustusohjelmia ja niissä avautuvia urakoita. Yrityksiä kiinnostavat lähinnä maat, joissa pärjää englannilla. Ranskankielisiin maihin on vähän kiinnostusta.

Kotirannan mukaan Italian, Ranskan, Espanjan ja Kreikan yritykset kahmivat valtaosan EU:n rahoittamista urakoista.

– Näiden maiden yrityksille toimintaympäristö ja bisneskulttuuri ovat tuttuja Välimeren eteläpuolella.

Välimeren EU-maiden yritysten pääsyä urakoihin helpottaa myös se, että kyseisten maiden hallitukset liittävät EU:n rahoituspakettiin usein myös omaa lahjarahaa. Kotirannan mukaan myös saksalaisyritykset ovat tällä keinolla voittaneet urakoita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    4. 4

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    7. 7

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    8. 8

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    9. 9

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    11. Näytä lisää