Fortum, Koneja Finnair kirivät

Hex-yleisindeksin nousu jäi eilen loivaksi Nokian heikennyttyä hieman. Päivän nousijoihin kuuluivat Fortum, Kone ja Finnair. Fortum kallistui vilkkaalla vaihdolla kolme prosenttia. Koneen B-osake kohosi vajaat kolme prosenttia, vaikka nousu loivenikin päivän mittaan. Finnair kipusi puolestaan lähes kuusi prosenttia.

– Selkeitä syitä näiden kolmen nousulle ei ole löytynyt, eräs meklari totesi alkuillasta.

Opstockin analyytikko Pekka Spolander arvioi Koneen kallistumisen voivan liittyä yhtiön omien osakkeiden myyntiin tai siihen liittyviin spekulaatioihin.

Raakaöljyn hinnanlasku tukee puolestaan yleisesti lentoyhtiöitä, muiden muassa Finnairia. Fortumin öljypuolen eriyttämisen uskotaan lisäävän yleensä ulkomaisten sijoittajien kiinnostusta yhtiöön.

Hex-yleisindeksi nousi 0,2 prosenttia ja painorajoitettu portfolioindeksi puoli prosenttia. Nokia halpeni 0,4 prosenttia.

Koneen B-osake vahvistui 2,6 prosenttia 57,90 euroon. Kone rahoittaa MacGregor-konsernin oston pääosin myymällä omia osakkeitaan, joiden myynnin on määrä alkaa Helsingin pörssissä tämän viikon perjantaina.

– Kukaan ei oikein tiedä, miksi Koneen osake on kirinyt. Vaihtoehtoja on useita – paras arvaus on, että nousu liittyisi myyntiin tulevaan suureen määrään Koneen omia osakkeita. Niille on ehkä löytynyt ostaja jo etukäteen, mikä voisi aiheuttaa tuollaisen nousun, eräs välittäjä arveli.

Opstockin Spolanderin mukaan markkinoilla arveltiin jo viime viikon lopulla, etteivät osakkeet tule sellaisenaan myyntiin markkinoille, vaan niille etsitään ostajiksi suuret institutionaaliset sijoittajat.

– Veikkaisin, että nousu liittyy tavalla tai toisella tämän ison osake-erän myyntiin tai sen ympärillä oleviin spekulaatioihin, Spolander sanoi.

– Koneeseen liittyy myös ihan aidosti kiinnostusta tällä hetkellä, kun yhtiöltä on tulossa jakautumissuunnitelma. Koneelta on tullut paljon uutisia syksyn mittaan ja tietysti muutokset voivat herättää spekulatiivisia odotuksia, hän arvioi.

Fortum kallistui kolme prosenttia 13,91 euroon ja vaihtoa kertyi peräti 64 miljoonaa euroa.

– Fortumin öljypuolen eriyttäminen lisää ulkomaalaisten sijoittajien kiinnostusta, mutta se ei selitä tiistain nousua, eräs analyytikko sanoi.

Tänään marraskuun liikennetilastonsa julkistava Finnair kipusi 5,9 prosenttia 5,72 euroon kohtuullisen hyvällä vaihdolla.

Metsäosakkeista Stora Enso ja UPM vahvistuivat loivasti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkija: Trumpin verouudistus iskisi nopeasti Suomeen

    2. 2

      Työhaastattelu tulossa? Näillä kysymyksillä teet vaikutuksen

    3. 3

      Asuntomarkkinoille on tullut kokonaan uusi ryhmä – ja se on valmis maksamaan ”kohtuuttomankin” paljon

    4. 4

      Neljä hanketta, budjetit ylittyivät 50 % – ”Rakentaisin Olympiastadionin marmorista uudelleen”

    5. 5

      Minkä yhtiöiden lennoilla saa parasta ruokaa? Asiantuntija listasi 5 huippua

    6. 6

      Takavuosien murheenkryynin etumerkki vaihtui plussaksi

    7. 7

      Luxemburg kiirehti Brexit-haaskalle

    8. 8

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    9. 9

      Lähti pois kesken puheen – nobelisti kuittasi Stubbille eduskunnassa: "Alex, mihin sä lähdet?"

    10. 10

      Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

    2. 2

      Suomalaisten eläkkeissä isot erot – katso, paljonko kotikunnassasi saadaan

    3. 3

      Neljä hanketta, budjetit ylittyivät 50 % – ”Rakentaisin Olympiastadionin marmorista uudelleen”

    4. 4

      Näin sääntö-Suomen purkaminen on edennyt

    5. 5

      Asuntomarkkinoille on tullut kokonaan uusi ryhmä – ja se on valmis maksamaan ”kohtuuttomankin” paljon

    6. 6

      Minkä yhtiöiden lennoilla saa parasta ruokaa? Asiantuntija listasi 5 huippua

    7. 7

      Tutkija: Trumpin verouudistus iskisi nopeasti Suomeen

    8. 8

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    9. 9

      Lähti pois kesken puheen – nobelisti kuittasi Stubbille eduskunnassa: "Alex, mihin sä lähdet?"

    10. 10

      Takavuosien murheenkryynin etumerkki vaihtui plussaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    9. 9

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    10. 10

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    11. Näytä lisää