Vakoiluohjelmaa levitetään Lycosin näytönsäästäjänä

Krakkerit ottavat hyödyn irti Lycosin jo päättyneestä antispam-kampanjasta. F-Secure kertoi maanantaina, että näytönsäästäjää käytetään syöttinä vakoiluohjelman levityksessä.

Valenäytönsäästäjää on F-Securen mukaan levitetty sähköpostiviesteissä otsikolla "Be the first to fight spam with Lycos screen saver". Myös sähköpostien liitteen nimessä viitataan Lycosin näytönsäästään.

Zip-tiedostossa on itsepurkautuva rar-paketti, joka pitää sisällään näppäilyjä tallentavan troijalaisohjelman (keylogger), F-Secure kertoo.

Lycos ilmoitti perjantaina lopettavansa palvelunestotyökalunsa jakamisen sivuillaan toistaiseksi. Yhtiö ei tosin missään vaiheessa myöntänyt, että sivupyynnöillä palvelimia kuormittava ohjelma tekisi palvelunestohyökkäystä.

Maanantaina Lycos kertoi, että tavoite on saavutettu, eikä kampanjaa enää jatketa. Tavoite oli yhtiön mukaan herättää uutta keskustelua roskapostin vastustamisen keinoista.

Jaakko Kuivalainen

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Näkökulma: Macronin voitto tuskin ratkaisee Ranskan ongelmia

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    6. 6

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    9. 9

      Yhä harvempi toimeentulotukihakemus hylätään

    10. 10

      Tulosyllättäjä UPM pomppasi pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    5. 5

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    6. 6

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    9. 9

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    10. 10

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää