Dollarin ykkösasema rakoilee

Julkaistu:

The Economist: Vajeet vaarantavat kelpoisuuden maailman päävaluutaksi

Arvovaltainen brittiläinen talousviikkolehti The Economist kyseenalaistaa tuoreessa numerossaan dollarin kelpoisuuden toimia maailman päävaluuttana.

Dollari kävi kuluneella viikolla uusissa pohjalukemissa euroon nähden ja on jeniä vastaan heikoimmillaan viiteen vuoteen.

Vuodesta 1960 se on heikentynyt Saksan markkaa vastaan noin 60 ja jeniä vastaan noin 70 prosenttia.

Tuoreimman sukelluksen laukaisi Yhdysvaltojen keskuspankin pääjohtaja Alan Greenspan, joka epäili julkisesti muun maailman halua ja kykyä rahoittaa Yhdysvaltojen vaihtotaseen vajetta sijoittamalla Yhdysvaltoihin.

Erityisen huolestuttavaa on Economistin mukaan se, että vajetta rahoittavat kasvavassa määrin maailman keskuspankit yksityisen pääoman sijasta. Tämä lisää hermoilua siitä, että keskuspankkien tuki saattaa myös loppua lyhyeen, mistä Kiinan keskuspankin edustajan tulkittiin alkuviikosta vihjanneen.

Tuoreimpien tilastojen mukaan keskuspankit ovat ostaneet Yhdysvaltojen liittovaltion lainoja syyskuussa päättyneellä vuoden jaksolla 237 miljardin dollarin arvosta, kun niitä on myyty ulkomaille yhteensä 410 miljardin arvosta. Venäjän keskuspankki ilmoitti alkuviikosta ryhtyvänsä dollarin sijasta tasapainottamaan ruplaa suhteessa valuuttakoriin, mikä vähentää automaattisesti dollarin osuutta sen valuuttavarannossa. Economistin mukaan dollarin asema maailmantalouden ykkösvaluuttana on rapautumassa.

Kun vielä 1970-luvulla noin 80 prosenttia maailman keskuspankkien valuuttavarannoista oli dollareita, on osuus enää 65 prosenttia.

Rapautumisen aiheuttavat Yhdysvaltojen krooniset vaihto- ja kauppataseen vajeet, jotka asettavat talouden riippuvaiseksi ulkomaisen pääoman tuonnista.

Vielä 1980-luvulla Yhdysvallat oli pääoman nettoviejä, talouden ulkomaiset saatavat ylittivät velat noin viisi prosenttia sen kokonaistuotannon arvosta.

Tänä vuonna ulkomaanvelkojen arvioidaan ylittävän saatavat lähes 30 prosentilla kokonaistuotannon arvosta. Yhdysvallat lainaa tänä vuonna noin 75 prosenttia muun maailman säästöistä.

Economistin mukaan dollarin alamäki jatkuu erittäin todennäköisesi ja se menettää vähitellen asemansa maailman päävaluuttana, kuten Britannian punnalle kävi toisen maailmansodan jälkeen.

Economistin arvion mukaan dollarin rapautuminen saattaa sujua tasaisen hallitusti, mutta romahdus voi karata käsistä ja olla nopeakin, mikäli Yhdysvaltojen vajeet jatkavat hallitsemattomalta vaikuttavaa pahentumistaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    2. 2

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    3. 3

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    4. 4

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    5. 5

      Kone aloittaa 100 miljoonan euron tehostamisohjelman – vähentää mahdollisesti 1000 työpaikkaa

    6. 6

      Oriolan ongelmat näkyvä apteekeissa: jo neljättä viikkoa liian pienet peruslääkevarastot

    7. 7

      Consti Yhtiöiden toimitusjohtaja Marko Holopainen jättää yhtiön

    8. 8

      Tulosvaroituksen antanut Stockmann laskee pörssissä

    9. 9

      Solidiumin osakesalkun tuotto alkuvuonna 8,5 prosenttia

    10. 10

      PTT povaa 3,0 prosentin talouskasvua – ”Olemme jäämässä muiden jalkoihin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    2. 2

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    3. 3

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    4. 4

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    5. 5

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    6. 6

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    7. 7

      Stockmann antoi tulosvaroituksen – syynä Lindex

    8. 8

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    9. 9

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    10. 10

      Kone aloittaa 100 miljoonan euron tehostamisohjelman – vähentää mahdollisesti 1000 työpaikkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    11. Näytä lisää