Valuuttariski on suurin korkosijoituksissa

Korkosijoituksissa valuuttakurssin vaihteluiden tuoma riski on selvästi suurempi kuin osakesijoituksissa. Tämä johtuu siitä, että eri markkinoiden korot liikkuvat yleensä enemmän samaan tahtiin kuin osakemarkkinat.

Nykyisen matalan korkotason vuoksi korkosijoitusten odotettavissa oleva tuotto on pieni.

Kun esimerkiksi dollarimääräisen sijoituksen tuotto on muutaman prosentin luokkaa, voi pieni dollarin arvon lasku syödä koko vuoden korkotuoton.

Yhdysvaltain talouden alijäämää ovat tähän saakka rahoittaneet Aasian maat, erityisesti Japani. Jos Japani nyt päättäisi dollarin alamäen vuoksi suunnata rahavirtansa Yhdysvaltojen sijasta euroalueelle, heikentäisi siirto dollaria ja vahvistuisi euro.

Yhdysvaltojen keskuspankki joutuisi todennäköisesti nostamaan korkoja valuuttansa tukemiseksi. Euroalueella todennäköisesti taas laskettaisiin korkoja talouden elvyttämiseksi ja euron liiallisen vahvistumisen estämiseksi.

Näin rahavirrat euron ja dollarin välillä jollain aikavälillä asettuisivat tasapainoon ja dollarin luisu pysähtyisi.

Nykyinen rahavirta dollarisijoituksista euroalueelle voi jatkua vielä pitkään. Tämä tarkoittaisi siis dollarin kurssi laskemista edelleen.

Tällä viikolla uutistoimisto Bloomberg kertoi maailman suurimpien joukkolainasijoittajien suosivan eurosijoituksia. Pimco-varainhoitoyhtiön arvostettu strategi Bill Gross kehotti sijoittajia suosimaan euroalueen joukkolainoja ja välttämään dollareissa noteerattuja joukkolainoja dollarin alamäen vuoksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    2. 2

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    5. 5

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    8. 8

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    9. 9

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    10. 10

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    11. Näytä lisää

      Nordean kortit eivät toimi sunnuntaina – pankkiautomaateilla on jo jonoa

    9. 9

      Ikea-johtaja: Lihapullat ovat parhaita sohvamyyjiämme

    10. 10

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    2. 2

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    3. 3

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää