Jukka Gustafsson: ”Tupo ei kaadu Sdp:n ryhmään”

Julkaistu:

Osa sosiaali-demokraateista haluaa köyhyyspaketin varallisuusveron poistamisenvastapainoksi

Maanantaina syntynyt tulopoliittinen kokonaisratkaisu ei kaadu Sdp:n eduskuntaryhmään, vaikka tupoon liitetty varallisuusveron poisto tulikin ryhmälle yllätyksenä ja aiheutti siellä närää ja hämmennystä.

Näin lupaa puolueen vasemmistosiipeen lukeutuva ryhmän toinen varapuheenjohtaja Jukka Gustafsson.

Samaa sanoo ryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Susanna Huovinen, joka tosin huomauttaa, että monelle demarille varallisuusveron poisto on ”syvästi ideologinen kysymys”.

– Tupon aikaansaaminen tässä tilanteessa oli todella tärkeää. En usko, että ryhmä alkaa keikuttaa saavutusta, jota arvostamme hyvin korkealle.

Gustafsson ja osa Sdp:n ryhmästä haluaisi kuitenkin ajaa läpi köyhyyspaketin vastapainoksi varallisuusveron poistamiselle.

Gustafsson huomauttaa, että köyhin kansanosa, pienituloiset eläkeläiset ja peruspäivärahalla eläjät, ovat jäämässä kaikista verohelpotuksista paitsi.

– On vähintäänkin moraalinen velvollisuus yrittää saada lisää ostovoimaa ja tuloja myös sille puolelle.

Yhtenä vaihtoehtona Gustafsson mainitsee asumistuen seitsemän prosentin omavastuuosuuden poistamisen.

– Sen hintalappu olisi karkeasti 40 miljoonaa euroa. Se kohdentuisi suoraan kaikista pienituloisemmille.

Myös työmarkkinatukeen Gustafsson haluaisi korotuksen.

– Kun sitä nostettaisiin 1,5 eurolla päivässä, kolmannes poistuisi toimeentulotuen luukulta.

Gustafsson uskoo, että pääosa asioista siirtyy ensi vuoden kehysneuvotteluihin. Hän toivoo kuitenkin joitakin muutoksia jo ensi vuoden budjettiin.

”Köyhien asiajo työryhmissä”

Huovista häiritsee köyhien toimeentulo-ongelmien nivominen varallisuusveron poistoon. Hän muistuttaa, että näitä kysymyksiä pohditaan parhaillaan useammassa työryhmässä.

– Esimerkiksi (Harri) Skogin työryhmä saa tammikuussa työnsä valmiiksi. Loogisinta olisi, että rauhassa odotettaisiin.

Huovisen mielestä hallitukselta voitaisiin odottaa esityksiä ensi vuonna.

Sdp:n eduskuntaryhmä käsitteli eilen toistamiseen hallituksen tupopaketin kylkiäiseksi lupaamaa veropakettia.

Verolakien käsittely alkaa tänään eduskunnassa. Niistä äänestetään ensi viikolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Peliyhtiö Remedy aloitti pörssissä reippaassa nousussa

    4. 4

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    5. 5

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    6. 6

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    7. 7

      Suomen ensimmäinen sähkölautta starttaa juhannuksena

    8. 8

      Suomalaisten talousluottamus nousi uuteen ennätykseen

    9. 9

      Asuntojen hinnat nousivat huhtikuussa

    10. 10

      Uutechnic aloittaa yt-neuvottelut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    10. 10

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää