Palvelunestohyökkäys kuritti Yhtyneitten verkkopalveluja

Julkaistu:

Annan, Kaksplusan, Hymyn ja Enter-lehden verkkopalvelut ovat olleet tavoittamattomissa jo sunnuntaista lukien. Yhtyneistä Kuvalehdistä kerrotaan, että syynä on massiivinen Yhdysvalloista käynnistetty palvelunestohyökkäys.

Yhtyneitten it-palvelupäällikkö Jouko Tammen mukaan hyökkääjät löysivät Apache-palvelimelta aukkoja, joihin sitten iskettiin. Kyseessä on uusi Linux-kone, jota on käytetty vasta muutama kuukausi. Itse käyttöjärjestelmästä reikiä ei löytynyt, mutta sille asennetut sovellukset mahdollistivat iskun.

väliotsikko

– Sivustot toimivat jälleen tiistaina iltapäivällä. Ylösnosto kesti kauan, koska haluamme samalla nostaa sovellusohjelmistot mahdollisimman turvalliselle tasolle, Tammi kertoo.

Sivustoja tekevät useat ihmiset, joista kaikilla ei ole ollut valmiuksia nostaa sovellusohjelmien koodia uusimmille tasoille. – Nyt näihin tasonnostoihin on ryhdyttävä, Tammi sanoo.

Tammen mukaan hyökkäyksen takana olevaa tahoa ei sen tarkemmin vielä tunneta, mutta yhdysvaltalaisesta osoitteesta tuli valtavasti liikennettä, kymmeniä tuhansia hittejä vuorokaudessa.

Tammen mukaan mahdollisen rikosilmoituksen tekemistä ei ole ehditty vielä pohtia, mutta asiaa kannattaa hänestä harkita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    2. 2

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    5. 5

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    6. 6

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    7. 7

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    8. 8

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    9. 9

      Terexin Konecranes-myynti toteutunut

    10. 10

      Moody’s alensi Kiinan luottoluokitusta ensi kertaa sitten 1989

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    6. 6

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    7. 7

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    8. 8

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    9. 9

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    10. 10

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää