Pörssi ylös,metsä alas

Helsingin pörssi piristyi loivaan nousuun iltapäivällä. Kursseja tukivat tiedot USA:n teollisuustuotannon kasvun kiihtymisestä marraskuussa. Päätoimialat etenivät eri suuntiin.

Metsäyhtiöitä painoi ennätysvahva euro ja raportti, jonka mukaan paperin hinnannousu USA:ssa viivästyisi ensi vuoden puolelle. Nokiaa kohottivat arviot yhtiön markkinaosuuden vakautumisesta alkusyksyn aikana.

Metsäyhtiöistä Stora Enso painui 1,4 prosenttia 11,85 euroon ja UPM aleni 0,3 prosenttia 16,90 euroon. Paperloop-lehti arvioi amerikkalaisen International Paperin luopuvan tammikuuksi kaavailluista paperin hinnankorotuksista. Syynä on asiakkaiden nihkeä suhtautuminen hintojen nousuun. Samalla heikkenivät eurooppalaisten metsäyhtiöiden mahdollisuudet saada omat hinnankorotuksensa läpi.

– Pohjois-Amerikan ulkopuoliset toimittajat kärsivät vahvasta eurosta ja ovat lähteneet nostamaan hintoja ehkä hieman etuajassa. Jos teollisuudelta ei saada tukea hinnankorotuksille, niin silloin ne lykkääntyvät. Kokonaiskuva ei ole silti muuttunut eikä hintasykli hiipunut. Hinnat nousevat edelleen, kysymys on vain ajoituksesta, Mandatumin analyytikko Henry Nurminen selvensi.

Vaihtokärjen Nokia kohosi prosentin 12,37 euroon. Markkinatutkimuslaitos Gartner arvioi maailman matkapuhelinmarkkinoiden kasvaneen heinä–syyskuussa edellisvuodesta 18 prosenttia 167,1 miljoonaan puhelimeen. Nokian osuus koko potista kohosi 30,9 prosenttiin alkuvuoden alle 30 prosentista. Gartnerin pääanalyytikko Ben Wood piti Nokian hinnanalennuksia pääsyynä markkinaosuuden elpymiseen.

Verkkopuolella Nokia menetti suurtilauksen kilpailijoilleen. Nokia sai amerikkalaisoperaattori Cingularilta gsm-verkon laajennussopimuksen, mutta ei yllättäen päässyt osalliseksi Cingularin suuresta 3G-verkkosopimuksesta. Tämän tilauksen nappasivat Lucent, Ericsson sekä Siemens. Nokia toimittaa kuitenkin 3G-puhelimia Cingularille.

Merimoottoreita ja voimansiirtojärjestelmiä valmistava Wärtsilä painui 1,5 prosenttia 25,70 euroon. Yhtiö kertoi tilauskertymänsä kasvaneen voimakkaasti loka–marraskuussa. Tulosennusteensa Wärtsilä piti ennallaan.

Energiayhtiö Fortum kasvatti omistustaan kaasuyhtiö Gasumissa kuusi prosenttia 31 prosenttiin. Kauppahinta on 40 miljoonaa euroa. Fortum nousi 0,2 prosenttia 13,07 euroon.

Yli seitsemän prosentin nousuun ylsi ohjelmistoyhtiö Aldata, joka kertoi toimittavansa Ruotsin rautateiden ravintolavaunuihin myymäläjärjestelmän. Aldata ei julkistanut kaupan arvoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    3. 3

      Sampo otti haltuunsa 280 miljoonan osakepotin – miljoonia osakkeita odottaa mitätöinti

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    6. 6

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    7. 7

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    8. 8

      Suri ei ole täysin tyytyväinen Nokian kehitykseen

    9. 9

      Nordea uhkasi taas pääkonttorin siirrolla – päätös ”mieluiten ennen kesää”

    10. 10

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    3. 3

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    4. 4

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    5. 5

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    6. 6

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    7. 7

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    8. 8

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    9. 9

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    10. 10

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    9. 9

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    10. 10

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    11. Näytä lisää