Entinen Comptel-pomo myy verkkosoftaa

Julkaistu:

NetSeal pistettiin koipussiin

Jorma Heinonen oli näkyvällä paikalla, kun Helsingin Puhelimen entinen atk-osasto Comptel listautui pörssiin ja lähti laskutusohjelmiensa kanssa ulkomaan markkinoille. Heinonen vaikutti yhtiön varatoimitusjohtajana vuosina 1996-2001.

Comptelin vienti veti, se perusti myyntipisteitä eri puolille maailmaa ja sai presidentiltä kansainvälistymispalkinnon.

Menestyshuuman keskellä Heinonen jätti yhtiön ja siirtyi vetämään pientä ohjelmistoyritystä NetSealia.

Yrityksellä oli ainutlaatuinen keksintö. Kun NetSealin ohjelman iski pc-laitteeseen, laite sai turvatun yhteyden lähimpään toimivaan verkkoon ja pystyi vaihtamaan yhteyttä eri verkkojen välillä.

Langattoman lähiverkon ja kolmannen sukupolven verkkojen tullessa markkinoille NetSealin ohjelmasta olisi voinut tulla suurempi vientituote kuin Comptelin laskutusohjelma oli aikoinaan.

Mutta, mutta. NetSeal on Heinosen sanoin pistetty koipussiin.

Heinonen lähti yrityksestä puolitoista vuotta sitten.

– Olimme markkinoilla pari vuotta liian aikaisin. Langattoman lähiverkon julkinen käyttö ei lähtenyt liikkeelle sillä nopeudella kuin odotimme. Matkapuhelinoperaattorit siirsivät kolmannen sukupolven verkkoinvestointeja.

Verkkotietoayritysjohdolle

Verkko-ohjelmien parissa Heinonen työskentelee edelleen. Tälläkin kertaa kädessä on uniikkituote ja lupaavat vientinäkymät siintävät silmissä.

Heinonen toimii Distocraft-yrityksen liiketoimen kehitysjohtajana.

Noin 50 hengen suomalainen Distocraft kehittää ohjelmaa, joka valvoo matkapuhelinverkon liikennettä ja laatutasoa. Yrityksen pääasiakas on TeliaSonera, joka tänä vuonna hankki ohjelman koko pohjoismaisen verkkonsa valvontaan.

Ohjelman avulla TeliaSonera näkee tukiaseman tarkkuudella, paljonko puhetta kulkee verkossa, onko ”hand-overeita” eli tukiasemasta toiseen siirtymisiä, ovatko tukiasemat tehokkaassa käytössä. Ohjelma raportoi tilannetietoa varttitunnin välein.

– Tarvittaessa Sonera voi siirtää Itäkeskuksessa vajaakäytössä olevan tukiaseman Isoon Omenaan. Se voi esittää suurasiakkaalle, että olet kultakorttiasiakas ja voimme toimittaa sinulle oman tukiaseman.

Verkon valvontaan operaattorit käyttävät yleensä Metrican järjestelmää. Metrica on kuitenkin insinöörivetoisesti kehitetty työväline, joka sopii valvomoihin ja karttaesityksiin.

Distocrafin ohjelma on suunnattu liiketoimintajohdolle ja asiakaspalveluun. Ohjelmaan liittyy tietovarasto, jossa näkyvät verkon historiatiedot.

– Ohjelma on toteutettu Javalla ja muilla standardikielillä. Se on helppo liittää yrityksen muihin järjestelmiin. Anni Vepsäläinen voi seurata verkkotietoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    3. 3

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    4. 4

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Seppälää haetaan konkurssiin

    7. 7

      Turismi veti Islantia lamasta – ja puski Reykjavikin asuntohinnat hurjaan nousuun

    8. 8

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    9. 9

      Kurja kesäsää iski pahasti Seppälään – ”poikkeuksellisen onnistuneet” kululeikkaukset eivät auttaneet

    10. 10

      Palovaroitin ei reagoinut kyllin herkästi – mallin erä vedettiin markkinoilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    2. 2

      Seppälää haetaan konkurssiin

    3. 3

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    8. 8

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    9. 9

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää