Asennemuutoksesta tuli markkinointiase

Julkaistu:

Nikotiinikorvaushoidon markkinointi on muuttunut merkittävästi kymmenessä vuodessa, sillä ihmisten asenteet tupakointia kohtaan ovat tiukentuneet.

– Vuonna 1994 pidettiin terveysterroristina, jos puhui tupakoinnin lopettamisesta. Tupakoinnin haittoja ei haluttu tunnustaa, sanoo Pfizerin asiakasmarkkinointipäällikkö Kirsti Otterström, joka aloitti työt Nicoretten parissa kymmenen vuotta sitten.

Nicorette on ollut nikotiinikorvaustuotteiden markkinajohtaja parikymmentä vuotta. Se on onnistunut pitämään asemansa muun muassa laajentamalla tuotevalikoimaansa. Kilpailija Nicotinell tulee lujaa perässä.

– Ihan varmasti tätä kategoriaa joudutaan kehittämään ja uusia vaihtoehtoja tarvitaan. Vaihtoehdot ovat hyvin tärkeitä, koska tupakoitsijat ovat erilaisia, Otterström toteaa.

Tupakoitsijoiden määrä on vähentynyt kymmenenä viime vuonna vain vähän, vaikka lainsäädäntö on tiukentunut ja tupakointikieltojen määrä lisääntynyt. Nykyisin yli puolet tupakoitsijoista haluaisi lopettaa tupakoinnin. 70 prosenttia on tyytymättömiä siihen, että tupakoi. Lähes 40 prosenttia on tehnyt vakavan lopettamisyrityksen, mutta vain muutama prosentti on onnistunut.

Moni lopettaja epäonnistuu, koska jättää nikotiinikorvaushoidon kesken. Usein syynä on hoidon näennäinen kalleus.

Otterströmin mukaan nikotiinikorvaushoito on aina noin 20–30 prosenttia edullisempaa kuin tupakointi. Nikotiiniannosten täytyy olla riittävän suuria. Muuten vieroitusoireet saavat vallan eikä tupakoinnin lopettaminen välttämättä onnistu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    2. 2

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    3. 3

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    4. 4

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    5. 5

      Yleensä bensa kallistuu kesäksi – tänä vuonna ei

    6. 6

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    7. 7

      Työllisyys parani, mutta ”toive kesätyöstä jäi monelta saavuttamatta”

    8. 8

      Opiskelijalapselle asunto, vanhemmille veroyllätys

    9. 9

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    10. 10

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    3. 3

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    6. 6

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    7. 7

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    8. 8

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    9. 9

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    10. 10

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää