British Airways kääntää verkkopalvelua myyntikoneeksi

Julkaistu:

Lentoyhtiö haluaa tehdä kustannussäästäjäksi luodusta nettipalvelusta myynnin lisääjän

Finnairin Oneworld-kumppani British Airways on kolmen vuoden aikana kutistanut vuosittaisia myyntikulujaan 400 miljoonaa euroa. Nyt yhtiö aikoo kuitenkin löytää karsinnan valoisat puolet ja valjastaa internetin myynti- ja palvelutyöhön.

British Airwaysin myyntitoiminnot ovat joutuneet tuomaan yli neljänneksen yhtiön vuosittaisista säästöistä, kun lentoliikenne kärsi New Yorkin terrori-iskun ja Kaukoidän sars-epidemian tuomista ongelmista.

– Myynnin säästöt otettiin sekä matkatoimistojen palkkioiden leikkaamisesta että siirtymisestä nettimyyntiin. Nyt netistä tulee kuitenkin pelkän säästövälineen lisäksi myynnin lisääjä ja palvelupaikka, British Airwaysin kaupallinen johtaja Martin George lupaa.

Itsepalvelu voi Georgen mukaan parantaa palvelua. BA.comissa voi nykyisin hoitaa myös lähtöselvityksen lentovarausten lisäksi Asiakas saa kotonaan tai toimistonsa rauhassa varata istumapaikan ja esittää ruokatoivomukset.

– Kenttien lähtöselvitysjonothan eivät ole palvelua, vaan ihmisten prosessointia, George heittää.

Nettiselvityksessä tietokone, printteri ja aanelonen riittävät. Oman lähtöselvityksensä hoitanut asiakas tulostaa paperille viivakoodin, jonka perusteella hän pääsee koneeseen. Edes lentokentän itsepalvelukioskia ei enää tarvita. Matkatavaransa asiakas laittaa itse kuljettimelle.

Internetin lähtöselvitys on nyt käytössä 31 lentokentällä. Suurimmalle ja ruuhkaisimmalle kentälle, Lontoon Heathrow’lle palvelu tuli marraskuussa. Toistaiseksi sitä voivat tosin käyttää vasta muualle Britanniaan lentävät.

Taloudellisen pakon synnyttämä nettikauppa on Georgen mukaan nyt muuttumassa bisnesmahdollisuudeksi. Lentoyhtiön sivuilla asiakas voi vuokrata autoja ja varata majoitusta. British Airways tarjoaa Britanniasta lähteville myös valmiita matkapaketteja.

– Lomamatkalaisista jo 56 prosenttia ostaa matkansa netissä. Neljäsosa kaikista matkustajistamme käy kotisivuillamme muistakin syistä ennen matkaansa, George kertoo.

Nettihankkeensa BA on kehittänyt pääosin itse, tosin Oneworld-liitossa mukana olevien yhtiöiden kanssa tietoja ja ideoita vaihdetaan auliisti.

– Esimerkiksi Finnairin kanssa jaamme paljonkin kokemuksia. Irlantilainen Aer Lingus puolestaan on mennyt vauhdilla nettiin, mikä opettaa meitä kaikkia, George toteaa.

Finnairilla netin osuus myynnistä on huomattavasti pienempi kuin BA:lla, mutta kasvu on ripeää.

– Potentiaali on selvästi kuluttajapuolella, jossa kasvuprosentit ovat jatkuvasti kaksinumeroisia. Yritykset käyttävät edelleen paljon matkatoimistoja, sanoo johtaja Tom Källström Finnairista.

– Yrityspuolella hyvä nettituote on esimerkiksi MultiFly, eräänlainen paranneltu versio vanhasta sarjalipusta.

Källströminkin mielestä itsepalvelu voi olla paranneltua palvelua etenkin lähtöselvityksessä. Finnairin itsepalvelukioskit ottavat nykyisin jo muitakin lippuja. Helsingin lentokentällä myös SAS:lla on omia kioskeja.

Suomalaisten uusin hanke on kännykkäpuolella.

– Meillä on sms-lähtöselvitys käytössä ensimmäisenä maailmassa. Se on otettu käyttöön asiakkaiden toivomuksesta. Kännykkään lähetetään tekstiviesti paikkavarauksesta, jonka asiakas sitten hyväksyy tai hylkää, Källström kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    2. 2

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    6. 6

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    7. 7

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Suomalaisten talousluottamus nousi uuteen ennätykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    10. 10

      BBC: Yhdysvallat saattaa kieltää läppärit kaikilla kansainvälisillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää