Pienet tv-tuottajat etsivät myyntivoimaakansainvälisestä verkostosta

Julkaistu:

Suomesta Sparks Networkiin kuuluvat Crea Video ja Moskito Television

Itsenäiset tv-tuotantoyhtiöt koettavat parantaa asemiaan maailman formaattimarkkinoilla kansainvälisen Sparks Networks -verkoston avulla. Keväällä perustettuun yhteenliittymään pääsivät Suomesta Crea Video ja Moskito Television.

– Tämä on uusi tuottajavetoinen tapa toimia. Tarkoitus on tehostaa kansainvälistä toimintaa ja saada lisää myyntivoimaa, sanoo Moskiton toimitusjohtaja ja pääomistaja Roope Lehtinen.

Ohjelmaformaattien kauppaa hallitsevat Endemolin ja Fremantlen kaltaiset suuret tuotantoyhtiöt. Ne kauppaavat sarjojaan ja ideoitaan yleensä suoraan tv-kanaville, koska haluavat myydä formaatin lisäksi esimerkiksi alkuperäisen tv-sarjan tai muita ohjelmia. Itsenäiset tuotantoyhtiöt jäävät siis toteuttajan asemaan.

Sparks Networkin yhtiöillä on optio-oikeus toistensa ohjelmistoformaatteihin: ne voivat myydä ja toteuttaa toistensa kehittämiä ohjelmia omilla alueillaan. Mikäli verkostosta ei löydy kiinnostusta, ideoita voi tietysti tarjota myös verkoston ulkopuolisille.

– Ensi vaiheessa tärkeintä on päästä käsiksi verkoston hallinnoimiin formaatteihin. Pidemmällä aikavälillä siitä tulee toivottavasti myös kanava omien tuotteiden myyntiin, kuvaa odotuksia Crea Videon toimitusjohtaja Mikko Räisänen.

Verkostoon kuuluminen maksaa, mutta Lehtisen mukaan vain nimellisen summan.

– Verkoston kevyt organisaatio tuntuu riittävältä. Koska emme keskity ensisijaisesti formaatteihin, meidän ei kannata perustaa omaa myyntiorganisaatiota.

Kovaa vauhtia kasvavaan Sparksiin kuuluu reilut kymmenen yhtiötä Euroopasta, Yhdysvalloista ja Etelä-Amerikasta. Mukaan otetaan kustakin maasta vain yksi tai kaksi yhtiötä, ja parhaillaan yhtiön ruotsalaisperustajat Nicola Söderlund ja Fredrik af Malmborg kartoittavat Aasian markkinoita.

Verkoston nimekkäin jäsen lienee brittiläinen Princess Productions, jonka Model Behaviour -sarja pyörii parhaillaan Suomessakin Tahdon malliksi! -nimellä. Suomalaisversiota siitä ei ole tekeillä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    2. 2

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      Miksi mökistä yritetään kiskoa ylihintaa? ”Monet joutuvat luopumaan itselleen rakkaasta mökistä”

    9. 9

      Suomalaisyritys sai miljoonadiilin ”Kremlin klinikalle” – ”olemme uineet vastavirtaan”

    10. 10

      OP:n Reijo Karhinen eläkkeelle – uusi pääjohtaja valittu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    11. Näytä lisää