Amandat sai tunnustusta Japanissa

Julkaistu:

Havis Amandan Nuorkauppakamari pokkasi Japanissa pidetyssä nuorkauppakamareiden maailmankokouksessa kaksi palkintoa: Havis Amanda on maailman paras uusi kamari ja Amandojen puheenjohtaja Susanna Muurman on maailman paras puheenjohtaja.

Helsingissä vasta vuosi sitten perustettu Havis Amanda on Suomen uusin nuorkauppakamari, joka on uudistanut koko nuorkauppakamarijärjestön imagoa. Amandoihin ovat liittyneet myös monet sellaiset henkilöt, jotka eivät ennen ole edes tunteneet nuorkauppakamarijärjestöä.

Amandojen vahvuutena olivat erinomainen medianäkyvyys, menestyneet projektit muun muassa naisyrittäjyyden edistämiseksi, hyvin hoidettu talous, laadukkaat koulutukset, jäsenmäärän voimakas kasvu sekä tasokkaat yhteistyökumppanit.

Susanna Muurmanin henkilökohtainen saavutus maailman parhaana puheenjohtajana oli koko nuorkauppakamarin historiassa vasta toinen Suomeen tullut puheenjohtajan palkinto. Koskaan aiemmin Suomen nuorkauppakamareiden historiassa yksi kamari ei ole saanut kahta palkintoa samana vuonna.

Suomessa on lähes 5 000 nuorkauppakamarilaista ja yhteensä yli 90 paikallista järjestöä eli kamaria. Kansainvälisellä nuorkauppakamarijärjestöllä on toimintaa yli 6000 paikallisjärjestössä yli sadassa eri maassa. Kansainvälisen järjestön parhaat tekijät palkitaan vuosittain järjestön maailmankokouksessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    4. 4

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Lufthansa ja EasyJet loppusuoralla tarjouskilpailussa Air Berlinistä – ”Uskomme, että katoaa markkinoilta”

    7. 7

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    8. 8

      EKP:n Draghi: Euroalueen rahoitusvakauteen ei juurikaan kohdistu riskejä

    9. 9

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    10. 10

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    5. 5

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    6. 6

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    7. 7

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    10. 10

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää