Haukka tarvitsee oman änkyränsä

Julkaistu:

Kun etujärjestöjohtaja avaa suunsa, vastuu siirtyy kuulijalle. Alkuviikosta syntynyt tulopoliittinen kokonaisratkaisu yllätti ainakin muutosten odottelijat, ja varsinkin Elinkeinoelämän keskusliiton kuukausien uhon tosissaan ottaneet sivustaseuraajat.

Työnantajahaukka tarvitsee oman ay-änkyränsä, sillä ilman toisiaan he olisivat tyhjän päällä. Työelämä pyörii sopimuksilla eikä sanelulla. Keskusjärjestöt ja liitot tarvitsevat toisiaan, paitsi kumppaneina myös oman olemassaolonsa oikeuttajina.

Perinteitä vain lievästi uudistanut tupo turvaa kohtuullisilla palkankorotusprosenteilla ennen kaikkea raskaan teollisuuden työrauhan, jarruttaa miesvaltaisten toimialojen työpaikkojen asteittaista vähenemistä ja estää verotuksen kiristymisen. Näin ratkaisu täytti sille todellisuudessa asetetut tavoitteet.

Rakennemuutos sopii juhlapuheisiin ja asiantuntijoiden kalvosulkeisiin, mutta se ahdistaa ajatuksenakin vakiintuneita toimialoja. Kovaksi äitynyt myllerrys vie nykyoloissa herkästi työpaikan niin duunarilta kuin herralta, joten torjuntataistelu on heillä yhteinen.

Palvelualojen reippaasti työllistävä kasvuvyöry ei tietenkään käynnisty, kun jatketaan nykyisillä tupo- ja verorakenteilla. Mutta raju muutos voikin toteutua Suomen kaltaisessa maassa vain vakavassa kriisissä.

Pienikin muutosyritys kariutuu kansan, poliitikkojen ja ay-liikkeen vastarintaan, eikä ihme, kun ainoat äänessä olevat ideatykit eli liituraitapukuiset varakkaat visionäärit ehdottavat tylyjä muutoksia muille ja omilleen vain lisäetuja. Nykyvauhdilla todellinen muutosvalmius syntyy aikaisintaan vuosikymmenen vaihteessa.

Teollisuuden investoinnit ulkomaille saavat paljon huomiota, mutta toinen puoli totuudesta unohtuu. Suuriin tehtaisiin kotimaassa on investoitu aikoinaan paljon, eikä niitä siirretä muualle, varsinkaan ilman ylivoimaisia taloudellisia tappioita ja alaskirjauksia. Herrat ja duunarit ovat Suomessa motissa.

Siksi moni vuorineuvos on vain onnellinen, jos vanhanaikaiset tupot turvaavat kohtuulliset palkankorotukset ja kalliiden koneiden pyörimisen häiriöttä. Palvelualojen ja pienyrittäjien hyvittely jääköön elinkeinoelämän palkkaamien lausuntoautomaattien murheeksi.

Haukkojen ja änkyröiden ääriryhmät ottavat tuporatkaisusta huolimatta yhteen alkaneena talvena. Vain ihme estää uudet kuljetusketjun seisaukset. Rakennusalan rauha on kysymysmerkki.

Paperiteollisuuden riidoissa yhdistyvät väistämätön muutostarve ja kuljetusalaa muistuttava osapuolten jääräpäisyys. Toisaalta paperikoneiden käyttöasteet ovat sitä luokkaa, että haiskahtaa sittenkin laihalta sovulta ilman lakkoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    5. 5

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    10. 10

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    5. 5

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    9. 9

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    10. 10

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    11. Näytä lisää