Pohjoismainen pörssilista tekee suomalaisfirmoista kiinnostavampia

Julkaistu:

Claes Dahlbäck ja Michael Treschow eivät usko pääkonttoripaon kiihtymiseen

Ruotsin suurimman sijoitusyhtiön Investorin hallituksen puheenjohtaja Claes Dahlbäck uskoo, että yhteispohjoismainen pörssilista tekee monista suomalaisyrityksistä kiinnostavampia sijoituskohteita.

– Yhteinen osakelista tulee synnyttämään todelliset pohjoismaiset osakemarkkinat, sanoo Dahlbäck.

Pörssiä pyörittävän OMX:n tavoite on, että yhteinen lista syntyy vuoteen 2006 mennessä.

Vaikka pääomamarkkinat ovat käytännössä rajattomat, ovat Investorinkin suurimmat sijoitukset yrityksissä, jotka ovat listattuja Tukholmaan. Tätä selittää tosin paljolti historia ja se, että yhtiö on pitkäaikainen sijoittaja, joka Dahlbäckin sanoin juuttuu mielellään sijoituskohteisiinsa.

Dahlbäck myöntää, että pienimmille pörssiyhtiöille yhteispohjoismainen lista ei tuo paljon helpotusta.

– Pienillä yhtiöillä on jo nyt ongelmia, enkä tiedä, mitä asialle pitäisi tehdä. Ongelma on, että varakkailla suurilla instituutioilla ei ole aikaa sijoittaa pieniin yrityksiin.

Ruotsin kruunu on yksi yhteisen listan kiusa, mutta ei este. Myöskään Ruotsin ja Suomen erilaiset corporate governance -säännökset eivät tule aiheuttamaan ongelmia.

– Lopullinen versio Ruotsin säännöistä tulee parin viikon päästä eivätkä ne tule eroamaan oleellisesti Suomen säännöistä.

Yksi suurimmista pääomamarkkinoiden ongelmista on Dahlbäckin mukaan pienten yritysten riskipääoman puute.

Verokannustin aloittaviinyrityksiin sijoittaville

Dahlbäck näkee, että valtioiden kannattaisi USA:n mallin mukaan tarjota kunnon veroporkkanaa rahastoille, jotka sijoittavat aloittavan vaiheen yrityksiin.

Samaa mieltä on toinen Ruotsin elinkeinoelämän vaikuttaja, Ericssonin hallituksen puheenjohtaja Michael Treschow.

– Valtion pitäisi yleensäkin luoda parhaat olosuhteet, jotka houkuttelevat sijoittajia. Yrittäminen on vähäistä sekä Suomessa että Ruotsissa ja molemmissa riskipääoman puute on yksi este toiminnan aloittamiselle.

Treschowin mielestä myös Ruotsin valtion pitäisi investoida nykyistä enemmän infrastruktuuriin, mutta samaan aikaan verotusta pitäisi alentaa. Yhdistelmä on haastava, mutta vaikeassa tehtävässä pitää onnistua, jos haluaa menestyä investoinneista kilpailtaessa.

– Tottakai olen huolissani etenkin Ruotsiin tulevista ulkomaista investoinneista. Sijoittajilla on niin paljon vaihtoehtoja, että kilpailu on hurjaa. Sama koskee tietysti Suomakin.

Treschow pitää suoria investointeja jokaiselle valtiolle tärkeänä, koska vain niiden avulla syntyy työpaikkoja ja hyvinvointia.

Pääkonttoripako ei ole suuri kysymys

Vaikka ruotsalaismediassakin käytiin vuosi sitten valtaisa keskustelu pääkonttoreiden paosta, ei Dahlbäck eikä Treschow usko pääkonttoripaon kiihtyvän lähivuosina.

Dahlbäck pitää pääkonttorikeskustelua enemmän median tuotteena kuin suurena asiana. Koska kyse ei ole suuresta kysymyksestä, ei valtionkaan tarvitse tehdä asialle mitään.

Treschow näkee, että kilpailu pääkonttoreista kiihtyy, mutta mistään paosta ei ole kyse.

– Pääkonttorin paikka on siellä, missä on yrityksen juuret. Ericssonin tarkoitus on pysyä Ruotsissa. Ei kukaan haluaa lähteä mihinkään, jos verot ja muutamat muut asiat ovat kunnossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    2. 2

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    3. 3

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    4. 4

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    5. 5

      Ekonomisti: Nousukauden huipussakaan ei ylletä samaan kuin muissa Pohjoismaissa

    6. 6

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    7. 7

      OP: Suhdannenousu vasta alkutekijöissä

    8. 8

      Harhaluulot ikääntyneistä jylläävät työelämässä – eivät sen sairaampia tai muutosvastaisempia kuin muutkaan

    9. 9

      Vahva euro huolestuttaa saksalaissijoittajia – luottamus talouteen heikkeni

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    3. 3

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    4. 4

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    5. 5

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    8. 8

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    9. 9

      Seppälää haetaan konkurssiin

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    11. Näytä lisää