Perheyhtiölle irtisanomissuojan parannus on liikaa

Julkaistu:

Poranteriä tekevän Rotexin toimitusjohtaja Jorma Järvelä ei hyväksy irtisanomissuojan parannuksia kustannussyistä. Sen sijaan hänellä ei ole pahaa sanottavaa palkankorotusten määrästä.

Tulosopimuksen mukaan työntekijöillä on oikeus ilman ansiomenetystä irtisanomisaikanaan osallistua esimerkiksi työllisyysohjelman tekemiseen, työpaikan hakuun ja työvoimapoliittiseen koulutukseen.

Aikaa saa käyttää enintään viisi päivää, jos irtisanomisaika on korkeintaan kuukausi ja enintään kymmenen päivää, jos irtisanomisaika on korkeintaan neljä kuukautta. Yli neljän kuukauden irtisanomisaikana työpäiviä voi käyttää itsensä työllistämiseen enintään 20.

Järvelä ei hyväksy näin pitkiä palkallisia vapaita, koska ne käyvät liian kalliiksi.

Lisäksi hänen mukaansa valmentautuminen uuteen työhön onnistuu lyhyemmässä ajassa kuin 20 päivässä.

– Muutama päivä riittää, jos ne käyttää tehokkaasti.

Järvelä sulattaa kuitenkin neuvotellut palkankorotukset.

– Kuulostavat aika kohtuulliselta.

Hän perustelee kantaansa sillä, että sovitut palkankorotukset eivät tunnu muiden kustannusnousujen rinnalla pahalta. Teräksen hinta on kallistunut vuodessa kymmeniä prosentteja. Lisäksi Hongkongin dollari on halventunut euroon nähden kovasti viime aikoina.

Poranteriä valmistava Atlas Copco Rotex käyttää terästä ja vie tuotteita paljon Kaukoitään, jossa laskutusvaluutta on Hongkongin dollari. Perheyhtiö työllistää 15 henkeä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    3. 3

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    9. 9

      Outokumpu kallistui loivan laskun keskellä

    10. 10

      EKP pelkää euron vahvistumista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    8. 8

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    9. 9

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    10. 10

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    7. 7

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    11. Näytä lisää