Luottomies vetäytyy sivummalle

Julkaistu:

Wallenbergien suvun luottomies Claes Dahlbäck jättää Investorin hallituksen puheenjohtajan tehtävät ensi kevään yhtiökokouksessa, jolloin puheenjohtajaksi nousee Jacob Wallenberg.

Dahlbäck on kuulunut Investorin hallitukseen vuodesta 1983 ja toiminut puheenjohtajana vuodesta 2002. Hän Investorin toimitusjohtaja vuodesta 1978 vuoteen 1999.

Vuonna 1947 syntynyt Dahlbäck on hallituksen puheenjohtaja myös muun muassa Stora Ensossa, Gambrossa ja pääomasijoittaja EQT:ssä. Dahlbäck kuuluu myös Goldman Sachsin hallitukseen.

Työskentely Wallenbergin leivissä on tehnyt Dahlbäckistä varakkaan miehen. Esimerkiksi Investorin osakkeita hänellä on tämän päivän kurssilla noin 15,8 miljoonan kruunun edestä.

Riskisijoitusyhtiö EQT:n rahastojen kautta Dahlbäck omistaa eri yhtiöiden osakkeita noin 20 miljoonan kruunun edestä.

Dahlbäck osti kymmenisen vuotta sitten itselleen Söderteljen läheltä kartanon 27 miljoonalla kruunulla. Mies omistaa samalla seudulla useita kiinteistöjä. Naapurustossa omistavat kartanon myös Assa Abloyn suuromistaja Melker Schörling, Ericssonin entinen pääjohtaja Lars Ramqvist ja hiljattain samalta seudulta osti maatilan myös pääministeri Göran Persson, joka näin paransi keskusteluyhteyttään elinkeinoelämän vaikuttajiin.

Tunnettu optiokriitikko

Dahlbäck on Ruotsissa näkyvä yhteiskunnallinen vaikuttaja. Viime vuonna hänen Dagens Industrissa julkaistu kriittinen artikkelinsa ilmaisoptioista herätti kovan keskustelun.

Dahlbäck on luonnehtinut optioita tulenaraksi tavaraksi, dynamiitiksi. Siitä huolimatta hän pitää optioita hyvänä muun kannustinjärjestelmän täydentäjänä.

Toisaalta Dahlbäck on ollut myös tulilinjalla suurten palkkioiden takia. Itse hän pitää Investor-uransa ikävimpänä tapauksena ABB:n Percy Barnevikin jättipalkkioihin liittynyttä kohua.

Investorin hallituksesta jättäytymisestä huolimatta Dahlbäck aikoo jatkaa monissa muissa hallituksissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    2. 2

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    3. 3

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    6. 6

      Rakennusalalla kova pula osaajista – ”Huhuissa jopa 8 000 €/kk ja autoetu päälle”

    7. 7

      Yle: Pekka Perä sai vakuutuskuoren avulla miljoonaluokan veroedun Talvivaara-osakkeistaan

    8. 8

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Varusteleka sai taas huutia "kansanmurhabaretista"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    9. 9

      Melske Uberissa yltyy – hallituksesta lähti pitkäaikainen jäsen

    10. 10

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    11. Näytä lisää