Runsas tilastoviikko alkaa, EKP saattaa yllättää

Markkinat palaavat Yhdysvaltojen vapaapäivän puolittamalta viikolta runsaanlaisen tilastoannin ääreen. Viikon kohokohdat ovat Yhdysvaltojen tarkistettu kokonaistuotanto heinä-syyskuulta, ja yllätykset ovat mahdollisia. Alustava arvio osoitti talouden nimellisen kasvuvauhdin hidastuneen, mutta inflaatiokorjatun voimistuneen koska inflaatiokorjaukseen käytetty mittari osoitti kuluttajahintojen nousun voimakasta hidastumista heinä-syyskuussa. Sitä, miten tämä sopii yhteen heikentyneen dollarin, kallistuneen öljyn ja selvästi nousseen kuluttajahintaindeksin kanssa ei ole toistaiseksi kommentoitu miltään taholta. Mikäli inflaatiotietoja tarkistetaan, kasvuvauhti saattaa heikentyä voimakkaastikin. Kokonaistuotantoluvut julkistetaan huomenna iltapäivällä.

Kokonaistuotantolukujen jälkeen on viikon toinen päätapahtuma EKP:n johtokunnan torstainen kokous. Ohjauskorkoihin ei ole odotettavissa muutosta, mutta euron viime aikainen vahvistuminen ja euroalueen kotimarkkinoiden jälleen voimistunut epävarmuus saattavat kirvoittaa pankilta jonkinlaisen alustavan varoituksen siitäkin mahdollisuudesta, että keskuspankki saattaa jopa laskea korkojaan kevään mittaan. Tämä sekä vähentäisi eurotalletusten houkutusta että antaisi uutta piristystä euroalueen taloudelle. Euroopan rakenneongelmat ovat tosin entisellään, ja mahdollinen 0,25 prosenttiyksikön koronlasku, tai edes vihje sellaisesta, jäisi enimmäkseen psykologiseksi vedoksi.

Ukrainan poliittisten ongelmien kärjistyminen lisää osaltaan hermostunutta tunnelmaa. Maan itäosassa julkistettu separatismi avaa Euroopan kynnykselle uuden ongelmavyyhden ja saattaa vaatia radikaalejakin toimenpiteitä. Mahdollisuuksien ääripäät ovat Jugoslavia, jonka purkautuminen oli moninkertainen tragedia ja Tshekkoslovakia, jonka puoliskot erosivat sovussa ja ovat nykyisin molemmat EU:n jäseniä. Venäjän ja EU:n suhteille Ukraina on todellinen tulikoe.

Raakaöljyn hinnassa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia, West Texas maksoi perjantaina noin 49 ja Brent noin 43 dollaria tynnyriltä.

Osakemarkkinat polkivat perjantaina paikallaan, Yhdysvaltojen pääindeksit jäivät jotakuinkin ennalleen. Aasiassa on avattu noususuuntaan, metalliteollisuus luottaa Kiinan markkinoiden vetoon ja Nikkei on vahvistunut 1,3 ja TOpix 1,1 prosenttia. Hang Seng on vahvistunut 1,4 prosenttia Kospin nousun jäätyä 0,9 prosenttiin. Kospia painaa tilasto, joka kertoi etelä-Korean teollisuustuotannon yllättäen laskeneen. Eurooppa etsii suuntaa valuuttakurssien ja korkojen lomasta, Suomessa päähuomion vie kädenvääntö uudesta tuposopimuksesta joka todennäköisesti venyy pitkälle iltapäivään. Perinteisestihän vaikeat ratkaisut on sovittu parahiksi TV:n pääuutislähetyksen alkuun.

Korkomarkkinoilla tilanne ei juuri muuttunut perjantaina. Amerikkalaisobligaatiot hermoilevat dollarin alamäkeä. Kaksivuotisen viitelainan tuotto kävi perjantaina 3,10 prosentissa Kiinan ilmoitettua myyneensä amerikkalaislainoja, Iltapäivän mittaan tuotto kuitenkin palasi 3 prosentin tuntumaan. Kymmenvuotisen lainan tuotto nousi 4,18 prosentista 4,26 prosentin kautta 4,23 prosenttiin. Saksan kaksivuotinen tuotto vaihteli 2,33 ja 2,36 prosentin välillä ja kymmenvuotinen kävi 3,8 prosentissa ennen paluutaan 3,77 prosenttiin. Rahamarkkinoilla vuoden talletus tuottaa enää 2,25 prosenttia kun perjantain euribor oli hieman 2,30 prosentin alapuolella. Rahamarkkinakorot eivät odota muutoksia ohjauskorkoihin ennen ensi kesää.

Valuuttamarkkinoilla dollari on sahannut 103 jenin ympärillä ja euro asettunut 1,325 ja 1,33 dollarin välille. Samalla euro on kivunnut 136 jenin tuntumaan. Venäjän perjantaina vihjaama aie ryhtyä vakauttamaan ruplaa valuuttakoriin nähden dollarin sijasta on nostanut ruplan vahvimmilleen sitten vuoden 2001 alun, dollari on parissa päivässä painunut 29,3 ruplasta 28,3 ruplaan. Dollarin luisu jatkunee, mikäli viikon taloustilastoista ei saada yllätysapua.

Yhdysvaltojen BKT-tilaston ja EKP:n korkopäätöksen ohella viikolla saadaan runsaasti tietoa. Keskiviikkona Yhdysvalloissa julkistetaan marraskuun teollisuustuotannon ISM-indeksi ja Fedin Beige Book-katsaus. Perjantaina viikko päättyy marraskuun työvoimatilastoihin, työpaikkoja arvioidaan syntyneen 198 000 lokakuun 337 000 jälkeen. Euroopasta on luvassa runsaasti hajatietoja, tärkeimpinä huominen arvio marraskuun kuluttajahinnoista, keskiviikkona Saksan lokakuun vähittäiskauppa ja euroalueen heinä-syyskuun talouskasvu. Torstaina luvassa on korkopäätöksen ja julkilausuman lisäksi tietoja eri euromaiden työttömyydestä, ja viikon päätteeksi perjantaina alueen lokakuun vähittäiskauppa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Minkä yhtiöiden lennoilla saa parasta ruokaa? Asiantuntija listasi 5 huippua

    2. 2

      Suomalaisten eläkkeissä isot erot – katso, paljonko kotikunnassasi saadaan

    3. 3

      Takavuosien murheenkryynin etumerkki vaihtui plussaksi

    4. 4

      Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

    5. 5

      Työt Kelaan, tilalle määräaikaisia – Kuntatyönantaja: ”Heidän kohtalostaan ei ole tietoja”

    6. 6

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    7. 7

      Näin sääntö-Suomen purkaminen on edennyt

    8. 8

      Selvitysmieheltä koruton arvio valtion rakennushankkeista

    9. 9

      Lähti pois kesken puheen – nobelisti kuittasi Stubbille eduskunnassa: "Alex, mihin sä lähdet?"

    10. 10

      Konkaripalomies Tapio kertoo työn arjesta: ”Tyttö hyppäsi syliin – ihanaa, kun tulitte!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarkistatko veroilmoituksen pikaisesti? Tästä syystä aikaa kannattaa käyttää tunti tai kaksi

    2. 2

      Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

    3. 3

      Lähti pois kesken puheen – nobelisti kuittasi Stubbille eduskunnassa: "Alex, mihin sä lähdet?"

    4. 4

      Suomalaisten eläkkeissä isot erot – katso, paljonko kotikunnassasi saadaan

    5. 5

      Näin sääntö-Suomen purkaminen on edennyt

    6. 6

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    7. 7

      Nobel-voittaja Holmström: Sote on valtava sotku – Obamacare varoitus Suomelle

    8. 8

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    9. 9

      Terveydenhuollon ammattilaiset kummeksuvat sote-esitystä – Mikä on ”yleinen sairaus”

    10. 10

      Näissä ammateissa työvoimapula on pahin – katso 15 ammatin lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    9. 9

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    10. 10

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    11. Näytä lisää