Saisiko olla suolaa?

Julkaistu:

Retkeily on hauskaa, mutta haastavaa puuhaa. Se mikä kotona on itsestäänselvää, voi retkellä tuottaa yllättäviä ongelmia. Yksi monista hankaluuksista on mausteiden säilytys.

Minä olen retkeillessäni säilyttänyt mausteita mitä erilaisimmilla tavoilla. Olen pussittanut suolaa ja kaatanut sitä erilaisiin rasioihin. Monen vuoden ajan kuljetin mausteita filmipurkeissa, kunnes paljastui, että suola ja pippuri imivät purkista epäpuhtauksia.

Suurin ongelma retkeilijän maustekuljetuksissa on, että aineet paakkuuntuvat kosteissa olosuhteissa.

Retkeilijän pelastus löytyy tällä kertaa juustoista, käkikellosta ja linkkuveitsistä tunnetusta Sveitsistä. Alppimaasta lähtöinen Swiss Spice on nimittäin kaksiosainen mausterasia, jonka ominaisuuksissa riittää ihmettelemistä pitkäksi aikaa. Se on kaunis, se on vesitiivis, se kestää kovaa kohtelua, se annostelee mausteet tasaisesti.

Swiss Space ei ole Sveitsin armeijan linkkuveitsistä tunnetun Victorinoxin valmistama, vaikka ihan hyvin voisi ollakin. Molempia tuotteita yhdistää samanlainen laatuajattelu.

Jotain Swiss Spicen kestävyydestä kertoo, että se on pudotettu 500 metrin korkeudelta ruohikolle, ja mausterasia säilyi ehjänä. Se selviää myös veteen upotuksesta ja aina hankalasta taskukuljetuksesta.

Swiss Spice on retkeilijälle ihan ehdoton vimpain, mutta se sopii mainiosti myös poikamiehen maustesetiksi. Loppujen lopuksi suolalla ja mustapippurilla selviää kotikeittiössäkin yllättävän pitkälle.

Swiss Spice, kaksiosainen mausterasia

¤ Maahantuoja: Nexet Oy, puh: (02) 276 0250

¤ Hinta on 24,90 e

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    2. 2

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      Suomalaisten talousluottamus nousi uuteen ennätykseen

    5. 5

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      BBC: Yhdysvallat saattaa kieltää läppärit kaikilla kansainvälisillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      BBC: Yhdysvallat saattaa kieltää läppärit kaikilla kansainvälisillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää