Öljyn hinta pysyy korkeana loppuvuoden

Julkaistu:

USA:n lämmitysöljyvarastot liikuttavat lähiaikoina öljyn hintaa eniten

Raakaöljyn hinnan odotetaan pysyvän korkeana, lähellä nykytasoaan loppuvuonna.

New Yorkissa WTI-viiteöljyn joulukuun toimitusten tynnyrihinta on liikkunut viime päivinä lähes 50 dollarin tuntumassa.

Raakaöljyn hintaan vaikuttaa loppuvuonna eniten lämmitysöljyvarastojen kehitys Yhdysvalloissa.

Tuoreiden tilastojen mukaan tislattujen laatujen varastot, mihin kuuluvat lämmitysöljy ja dieselöljy, kasvoivat viime viikolla ensimmäistä kertaa kymmeneen viikkoon.

Markkinavaikutukset tilastoihin jäivät kuitenkin vaatimattomiksi. Asiantuntijat pitävät lisäystä riittämättömänä, jotta huoli talven tarjontatilanteesta lievenisi.

Lämmitysöljystä 80 prosenttia kulutetaan Yhdysvaltain koillisosissa, mistä syystä muutokset alueen säässä heiluttavat aina nopeasti raakaöljyn hintaa.

Trendi ei olekääntynyt

Raakaöljyn hinta on lokakuun loppupuolen yli 55 dollarin ennätyslukemastaan laskenut noin 11 prosenttia. Alimmilleen hinta laski marraskuun puolivälissä noin 45 dollariin tynnyriltä.

WTI-viiteöljyn noteeraus oli keskiviikkona lämmitysöljyvarastojen julkistamisen jälkeen 49 dollarissa tynnyriltä.

Euroopassa seuratun öljylaadun eli Pohjanmeren Brentin joulukuun toimitusten hinta oli puolestaan 45,80 dollarissa. Brentin hinta kävi korkeimmillaan lokakuun lopussa lähes 52 dollarissa.

Öljyn hinnanlasku oli korjausliike pitkän nousun jälkeen.

– Todennäköisemmin liike on jatkossa sivusuuntainen, kuin että tultaisiin samanlaista vauhtia alaspäin, OKO:n analyytikko Eeva Antila arvioi.

Hän toteaa, että raakaöljyn hinnannousun taustalla olevat tekijät ovat pysyneet ennallaan.

– Kiinassa talous kasvaa yhä ja öljyn kysyntä on nousussa, eikä Jukosin tilanteeseen ole saatu ratkaisua. Myöskään Irakin tai Lähi-idän tilanne ei ole muuttunut mitenkään.

Markkinapsykologiaheittelee hintaa

Fortumin markkina-analyyseistä vastaava osastopäällikkö Pekka Purho muistuttaa, että öljyn hinnan tarkkaa kehitystä on aina vaikea ennakoida markkinapsykologian takia.

– Hinta laski nopeasti kymmenen taalaa ja korjasi sitten kaksi, kolme ylöspäin. Markkinapsykologia heittelee hintaa hyvin paljon.

Purho kertoo, että lämmitysöljyn varastotasot ovat USA:ssa historiallisen matalalla, mikä myös voi heiluttaa hintaa nopeastikin.

– Tähän mennessä Yhdysvalloissa on ollut hyvin lämmintä, mutta sitten kun kylmä aalto tulee, markkinat reagoivat siihen vahvasti, hän ennustaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    3. 3

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    4. 4

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Seppälää haetaan konkurssiin

    7. 7

      Turismi veti Islantia lamasta – ja puski Reykjavikin asuntohinnat hurjaan nousuun

    8. 8

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    9. 9

      Kurja kesäsää iski pahasti Seppälään – ”poikkeuksellisen onnistuneet” kululeikkaukset eivät auttaneet

    10. 10

      Palovaroitin ei reagoinut kyllin herkästi – mallin erä vedettiin markkinoilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    2. 2

      Seppälää haetaan konkurssiin

    3. 3

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    8. 8

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    9. 9

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää