Paikallistuntemus ja luottamus avaavat ovia Baltian markkinoille

Julkaistu:

Maita on kohdeltava erillisinä ja paikallista osaamista käytettävä hyväksi

Baltian maat ja muu Itä-Eurooppa näyttäytyvät tänään huikean potentiaalin markkinoina monille suomalaisille ja ruotsalaisille yrityksille. Itä-Euroopan valloitukseen liittyy kuitenkin riskejä ja vaikeuksia, jotka länsimaisen yrityksen on hyvä tuntea.

Vaikka varsinkin Baltian maat ovat monella tavoin lähellä Pohjoismaita ja toisiaan, muistuttavat aluetta tuntevat, että paikallisen kulttuurin tunteminen on olennaista onnistumisen kannalta.

– Hyvät yhteistyökumppanit ovat tärkeitä. Täytyy olla ihmisiä, joilla on syvä tuntemus kaikista kolmesta maasta, koska ne ovat erilaisia keskenään, sanoo puhelinoperaattori Lattelekomin toimitusjohtaja Nils Melngailis.

Luota paikallistenosaamiseen

Lattelekomin omistajiin kuuluu muun muassa suomalais-ruotsalainen TeliaSonera, joka toimii Latvian ohella myös muissa Baltian maissa ja Venäjällä. Toimitusjohtaja Anders Igel varoo hänkin niputtamasta Viroa, Latviaa ja Liettuaa.

– Avustajani ovat neuvoneet minua: älä koskaan puhu Baltian markkinoista, vaan Viron, Latvian ja niin edelleen, hän sanoo.

Joukko toiveikkaita ja jo alkuun päässeitä yrityksiä sekä asiantuntijoita kokoontui keskiviikkona Tukholmaan pohtimaan, millaisia liiketoimintamahdollisuuksia Itä-Eurooppa tarjoaa. Ruotsalainen pankki SEB järjesti nyt toistamiseen suositun Eastern European Business Forumin.

SEB:llä on yli kaksi miljoonaa asiakasta Baltian maissa, Puolassa ja Venäjällä. Toimitusjohtaja Lars Thunellin mukaan yhä useammat pankkiasiakkaat etsivät bisnesmahdollisuuksia Itä-Euroopassa, ja varsinkin Baltian alue on tärkeä kauppavirtojen kohtaamispaikka.

Thunell varoittaa menemästä Itä-Eurooppaan nokka pystyssä.

– On tärkeää kohdella ihmisiä tasavertaisina, esimerkiksi ottaa heidät mukaan johtopaikoille. Emme me ruotsalaiset ole ainoita, joilla on hyviä ideoita. Heillä on niitä myös, koska he ovat paljon enemmän yrittäjähenkisiä, Thunell sanoo.

Igel on samoilla linjoilla.

– En ole koskaan vieraillut Baltian maissa niin, etten olisi kuullut uusia ideoita, hän sanoo.

Euro 2007ja 2008?

Kaikki kolme Baltian maata haluavat siirtyä nopeasti yhteisvaluutta euroon. Viro ja Liettua toivovat siirtymistä jo vuonna 2006, Latvia vuotta myöhemmin.

Ruotsin keskuspankin entinen johtaja Bengt Dennis näkee kuitenkin korkean inflaation esteenä nopealle liittymiselle, ja uskoo myöhempään aikatauluun.

– Luulen, että Viro ja Liettua liittyvät tammikuussa 2007 ja Latvia tammikuussa 2008, hän veikkaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    3. 3

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    4. 4

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    5. 5

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    6. 6

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    7. 7

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    8. 8

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    9. 9

      ”Ultrahalvat” lentoyhtiöt voivat olla seuraava askel Euroopassa – konkurssit luultavasti jatkuvat alalla

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää