Suomalaisstandardi lyö itsensä läpiverkkolaskuissa

Julkaistu:

Suomessa kehitetty Finvoice-verkkolaskustandardi yleistyy vinhaa vauhtia Euroopassa.

Standardin pohjoismainen läpimurto tapahtui keväällä, kun ruotsalaiset pankit päättivät ottaa käyttöönsä Finvoicen sellaisenaan. Norjan ja Tanskan suurimmat pankit seurasivat esimerkkiä.

Euroopan keskuspankissa Pohjoismaat on noussut malliksi muille. Pohjoismaissa sähköiset palvelut ovat pisimmällä ja viranomaisten tuki on auttanut sähköisen laskutuksen yleistymisessä.

– Seuraavaksi odotellaan Euroopan keskuspankin liikkeelle lähtöä. Itävalta, Slovenia, Belgia ja Ranska suhtautuvat yhteisiin standardeihin myönteisesti, mutta Saksassa ja Englannissa on vielä vähän nihkeää, Nordean verkkopankista vastaava johtaja Bo Harald kertoo ilmapiiristä.

Verkkolaskujen etenemistä on hidastanut se, että markkinoilta ovat puuttuneet yhteiset pelisäännöt. Kutakin sähköistä yhteyttä varten on jouduttu räätälöimään erilliset ratkaisut. Lisäksi ulkomaan maksuja varten on tarvittu eri järjestelmät.

Finvoicen kilpailevana käytäntönä ovat perinteinen edi-pohjainen tiedonsiirto ja pankkikohtaiset ratkaisut.

Nordea luopuupaperilaskuista

Suomessa sähköinen laskutus lähtenyt tänä syksynä lentoon. Viikottain yli tuhat yritystä ottaa käyttöönsä sähköisen laskutuksen.

– Meille tulee viikossa 500-700 uutta palvelun käyttäjää. En ole nähnyt yhtä jyrkkää jääkiekkomailaa muissa palveluissa, Harald sanoo.

Harald kiittää kehityksestä julkista valtaa. Valtion laitokset ovat alkaneet vaatia laskuja sähköisessä muodossa. Lisäksi monet yritykset ovat lisänneet kaupan ehtoihin, että alihankkijoiden tulee toimittaa laskut sähköisesti.

Nordea seuraa asiakkaiden esimerkkiä. Se siirtyy sähköiseen laskutukseen ensi kesäkuussa eikä enää sen jälkeen hyväksy paperilaskuja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    9. 9

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    10. 10

      Onko sinulla iso asuntolaina? Tee tämä laskuharjoitus, pankki neuvoo

    11. Näytä lisää

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää