Pohjolan Heliövaara: Pankki- ja vakuutusvalvonta yhteen

Julkaistu:

VM: Valvonnan yhdistämistä voidaan selvittää uudestaan, jos vakuutusalalla on laajemminkin kannatusta ajatukselle

Vakuutusyhtiö Pohjolan toimitusjohtaja Eero Heliövaara vaatii, että pankki- ja vakuutusvalvonnan yhdistämistä pitäisi ruveta selvittämään uudestaan.

Hänen mukaansa valvojien voimavarat eivät hajautettuina riitä valvonnan hoitamiseen kunnolla edes nykyisellään saati jatkossa, kun valvonnan haasteet kasvavat entisestään.

– Pankki- ja vakuutusalan viranomaisvalvonta pitäisi yhdistää jollain järkevällä aikataululla, Heliövaara vaatii.

– Koska kehitys kulkee vääjäämättä yhdistämistä kohti, miksei siinä voisi olla aktiivinen eikä jäädä vain jarruttamaan kehitystä, hän huomauttaa.

VM: Yhdistämistävoidaan selvittää

Tähän asti juuri vakuutusala on vastustanut pankki- ja vakuutusvalvonnan yhdistämistä. Viimeksi yhdistämishanke kuopattiin kolme vuotta sitten.

– Valtiovarainministeriö on valmis selvittämään pankki- ja vakuutusvalvonnan yhdistämistä uudestaan, jos ajatukselle tulee laajempaakin kannatusta vakuutusalalta kuin aiemmin, vastaa ylijohtaja Peter Nyberg valtiovarainministeriöstä.

Valtiovarainministeriö on suhtautunut jo aiemmin valvonnan yhdistämiseen myönteisesti.

Nyberg korostaa kuitenkin, että valvonnan lisäksi pitäisi samalla harkita myös lainsäädännön keskittämistä, koska voisi olla hankalaa, jos valvova viranomainen saisi ohjeistusta kahdelta eri taholta.

Nykyisin pankkitoiminta kuuluu valtiovarainministeriön alaisuuteen ja vakuutusala sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen. Pankkeja valvoo Suomen Pankin yhteydessä toimiva Rahoitustarkastus ja vakuutusyhtiöitä Vakuutusvalvontavirasto.

Osaamista ei riitäjoka paikkaan

Heliövaaran mukaan valvonnan osaamisen ylläpitäminen varsinkin kirjanpidon, talouden, rahoituksen ja sijoitusosaamisen osalta on aikamoinen haaste viranomaisille, joten sitä on turha hajauttaa kahdelle taholle.

– Jonain päivänä haasteet voivat muodostua viranomaisille ylivoimaisiksi, kun asiat menevät eteenpäin niin nopeasti, Heliövaara ennakoi.

Valvojien työtaakkaa kasvattaa lähitulevaisuudessa muun muassa kansainvälisten IRFS-tilinpäätösstandardien käyttöönotto pörssiyhtiöissä ensi vuonna samoin kuin muut uudet eurooppalaiset standardit kuten vakavaraisuussäännöt.

Heliövaaran mukaan yhdistämiskysymyksessä on pohdittava myös valvonnan rahoitusta. Jo nyt Nordean hanke muuttua Eurooppa-yhtiöksi aiheuttaa rahoitusongelman Ratalle, kun pankkijätin valvonta siirtyy Ruotsiin, mikä haukkaa kolmanneksen Ratan tuloista.

– Meillä on aika heikko pohja kustantaa osaamisen rakentamista moneen eri paikkaan. Meillä on vähän rahoittajia ja myös vähän kompetenssia.

– Pienessä maassa pitäisi pystyä yhdistämään valvojien voimavarat, niin saataisiin aikaan huomattavasti parempi kokonaisuus, Heliövaara huomauttaa.

Vakuutusalaaturha mystifioida

Heliövaara torjuu myös vakuutusalan aiemmat perustelut vakuutusalan erityisluonteesta, jonka takia vakuutusvalvonta pitäisi pitää erillään pankkivalvonnasta. Alalla on vedottu muun muassa vakuutustoiminnan pitkiin riskeihin ja vastuisiin.

– Vakuutusalaa on turha mystifioida, eivät ne erityispiirteet niin kummallisia ole. Sitä pitää arvioida yhtenä alana muiden joukossa, Heliövaara painottaa.

Vakuutusalalla finanssivalvonnan yhdistämistä on ennen Heliövaaraa kannattanut lähinnä vain Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos, joka jo viime vuosikymmen lopulla ehdotti valvonnan yhdistämistä.

Sen sijaan Vakuutusvalvontavirasto ja STM ovat aiemmin vastustaneet valvonnan yhdistämistä.

Rahoitustarkastuksen johtaja Kaarlo Jännäri arvioi aiemmin tänä vuonna viraston toimintakertomuksessa, että EU-yhteistyön vaatimat resurssit ja kustannukset ovat haaste pienten maiden valvojille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      USA haastaa Fiat Chryslerin oikeuteen

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Venäläinen bioteknologiayhtiö perustaa tehtaan Turkuun – investoi 25 miljoonaa

    8. 8

      Terex myy lisää Konecranesia

    9. 9

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    10. 10

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    3. 3

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    4. 4

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    5. 5

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    6. 6

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    7. 7

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    8. 8

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    9. 9

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    10. 10

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää