Lapin elintarvikkeet saavat oman tuotemerkin

Julkaistu:

Yrityksille perustetaan yhteinen raaka-aineiden varastointi-, tasaus- ja tilausjärjestelmä

Lapin elintarvikeala saa oman tuotemerkin ensi vuonna. Tavoitteena on, että yhteinen merkki löytyy kaikista lappilaisista elintarvikkeista ensi vuoden lopussa.

Tuotemerkki on osa projektia, johon osallistuvat Lapin maakuntatoimijat, kunnat ja elintarvikealan yritykset. Ne ovat selvittäneet elintarvikealan kehitysmahdollisuuksia selvitysmies Matti Niemelän vuosi sitten tekemän ehdotuksen pohjalta.

Merkki ei vaadi EU:n hyväksyntää, koska se ei ole virallinen tuotetta suojaava alkuperämerkki.

Lapin elintarviketalous tarkoittaa poronhoitoalueella tuotettujen, kasvatettujen ja kerättyjen marjojen, sienten, yrttien, lihan ja kalan varastointia, jalostusta, markkinointia ja myyntiä.

Rovaseutu-kuntayhtymän toimitusjohtajan Eila Linnan mukaan elintarvikkeet ovat yksi Lapin kärkitoimialoista. Päätoimiala eli matkailu ei kuitenkaan riitä pitämään elintarviketaloutta pystyssä.

Osana projektia Lapin yritykset perustavat yhteisen raaka-aineiden varastointi-, tasaus- ja tilausjärjestelmän.

Niemelän mukaan se on välttämätön, jotta pienet yritykset pystyvät turvaamaan toimintansa ympäri vuoden. Valtaosa lappilaisista elintarvikeyrityksistä työllistää 1–7 ihmistä.

– Nykyisin niiden pitäisi pystyä ostamaan kerralla varastoon koko sato, Niemelä sanoo.

Yhtenä tavoitteena on vakioida raaka-aineiden, esimerkiksi marjojen hinta.

Nykyisin vuosittaiset hinnanvaihtelut ovat erittäin rajuja sadosta ja vuodesta riippuen.

Yritykset perustavat myös Lapin Kauppahuoneen, joka vastaa tuotteiden myynnistä ja logistiikasta.

Niemelä kertoo, että mukaan on tarkoitus saada vähintään sata yritystä, mikä tarkoittaa vähintään sataa tuotetta.

Tähän mennessä 50 yritystä on sitoutunut yhteistyöhön. Kehitystyö tehdään EU-rahalla.

Kustannukset ovat miljoona euroa vuodessa. Rahoitus on turvattu kahdeksi seuraavaksi vuodeksi.

Erityisen haasteen Lapin elintarviketaloudelle asettaa se, että kaikki raaka-aineet kerätään koko vuodeksi lyhyen ajan sisällä.

Tämä raaka-ainevaranto on varastoitava jalostuksen ja markkinoinnin kannalta tasaiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    3. 3

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    4. 4

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    5. 5

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    6. 6

      Jättilasku – nämä talot hajoavat ennen aikojaan

    7. 7

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    8. 8

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    9. 9

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    6. 6

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    7. 7

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    8. 8

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää