Euro vahvistui jälleen uuteen ennätykseen

Julkaistu:

Euro vahvistui jälleen uuteen ennätykseensä dollaria vastaan, mikä painoi hiukan myös pitkiä korkoja rauhallisessa kaupankäynnissä. Iltapäivällä yhteisvaluutta sai lisänostetta Venäjän keskuspankin lausunnoista, joiden mukaan se saattaa lisätä euromääräisten sijoitusten osuutta valuuttavarannossaan.

Asiantuntijoiden mukaan euron nousu oli kuitenkin lähinnä teknistä, sillä kaupankäynti jäi ohueksi Japanin pyhäpäivän takia. Markkinoita on hiljentänyt myös uutisten vähyys sekä USA:n kiitospäivä torstaina, jolloin markkinat ovat kiinni.

- Taalan sentimentti on äärimmäisen heikko tällä hetkellä. Vaikka lokakuun työllisyysraportti on odotettua vahvempi, taala ei ole jaksanut vahvistua, sanoi Nordean analyytikko Jussi Hahtela uutistoimisto Startelille.

Kello 16.05 aikaan euro maksoi 1,3065 dollaria, kun eilen myöhään New Yorkissa kurssi oli 1,3049 dollaria. Korkeimmillaan euro käväisi 1,3094 taalassa, mikä on kaikkien aikojen ennätys.

Dollari maksoi 103,21 jeniä, kun päätöskurssi eilen New Yorkissa oli 103,15 jeniä. Valuutta-asiantuntijoiden mukaan markkinoilla spekuloidaan Japanin keskuspankin interventioista, joita pidetään todennäköisinä, jos taalan jenikurssi alittaa 100 rajan.

Saksan kymmenvuotisen viitelainan korko aleni maanantain päätöstasosta yhden korkopisteen 3,75 prosenttiin. Kahden vuoden viitelainan korko painunut niinikään korkopisteen 2,40 prosenttiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    3. 3

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    6. 6

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    7. 7

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    8. 8

      Kiinalle toinen luottoluokituksen pudotus – paisuva velka lisännyt riskejä

    9. 9

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    10. 10

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    6. 6

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    7. 7

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    8. 8

      Tikkurila antoi toimitusjohtajalleen lähtöpassit

    9. 9

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    10. 10

      Hallitus selvittää kolmen valtionyhtiön listaamista pörssiin – ”Nyt tarvitaan poliittista päätöksentekoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    11. Näytä lisää